|
|
|
Vaihtelevalla aktiivisuudella vuodesta 2000 toiminut Epiclore on julkaisut neljännen omakustannelevytyksensä: Into Demise and Victoryn, joka koostuu kahdesta normaalimittaisesta biisistä, massiivisesta lähes puolituntisesta moniosaisesta nimikkobiisistä ja outrosta.
Epiclore pystyy kiertämään onnistuneesti lähes kaikki powermetallin peruskliseet, sillä ylenpalttiseen tuplabasareiden lätkytykseen eikä soittotaitoa esittelevään tilulilu -kitarointiin sorruta ja kitaristi-vokalisti Olli Hurskainenkaan ei lähde tarpeettomasti yrittämään ylärekisteriin vaan laulaa juuri siltä korkeudella jonka parhaiten hallitsee. Musikaalisesti powermetallihenkinen musisointi on verhottu progressiivisilla ja tunnelmametallisilla vaikutteilla, joten ollen bändin musisointi kuulostaa ilahduttavan omaperäiseltä.
Puolituntisessa nimikkoeepoksessa bändi on haukannut hieman liian suuren palan kakkua kerralla. Kuten arvata saattaakin, biisin tunnelma ei pysy kasassa koko biisin mittaa, vaan hetkellisesti bändin progressiivinen soitanto lähtee liukastelemaan keskitieltä metsikönkin puolelle. Biisi palaa kuitenkin aina viimeistään lauluosuuksissa urilleen, joten varsinaista suossa rypemistä ei pääse tapahtumaan. Epiclore on todella panostanut tähän julkaisuun, siitä omaa kieltään kertoo sekin tosiasia, että ko. julkaisun äänitykseen varattiin jopa kaksi vuotta aikaa, joten puolihuolimatonta työtä tuotos ei ole miltään osa-alueellaan.
Nostan hattua orkesterin kunnianhimolle, harva bändi uskaltaa yrittää säveltää puolituntista moniosasta biisiä. Tuotoksen kaksi lyhyempää biisiä todistaa sen, että bändi hallitsee myös tavallisen mittaisten sävellysten tekemisen, sillä kahdeksanminuuttisessa kakkosbiisissäkään ei ole pitkitettyjä loppulauluja lukuunottamatta sekuntiakaan liikaa mittaa. Näkemystä ja kunnianhimoa tästä projektista löytyy ainakin kadehdittavissa määrin. |
|
|
23.11.2005, Olli Rinnekangas |
|
|
|
Palaa » |
|
|
|
|
