|
|
|
Unkarilainen Varso lähestyy Imperiumia neljän kappaleen demonsa kanssa, joka on tehty jo 2002 ja siten rupeaa olemaan jo demojen mittapuulla hieman vanhempaa materiaalia. Ensikosketus on kuitenkin lupaava, joten ei muuta kun arvostelun kimppuun.
Musiikki on sekoitus erilaisia metallin alatyylejä, rockin keinoja ja taitavaa soitantaa. Isoin ongelma tuleekin siitä, että yhtye on niin levällään tyylillisesti. Paikoitellen huudetaan ja muristaan kuin asennemetallissa pitääkin, seuraavaksi kuulostetaan Dream Theatherilta, sitten heitetään sekaan Opeth-tyylisiä hitaita ja kauniita kohtia. Yhtyeen menossa on vaikea pysyä mukana ja samalla genretietoinen kuuntelija voi ottaa touhusta herneen nenäänsä.
Ikävä kyllä, minä satun olemaan se herra joka on aika tarkka metallistaan. Crossover on hieno juttu jos se tehdään hyvin, mutta kyllä fuusiointiakin voidaan liioitella.
Toivottavasti bändi saa rotia touhuunsa ja siistii pahimmat rönsyilyt pois, sillä tämäntasoisten muusikoiden tulisi saada jonkinlaista korvausta tekemisistään. Tällä hetkellä Varso on kuitenkin aivan liian monimuotoinen ollakseen nautittavaa kuunneltavaa yhtä tai enintään kahta kappaletta enempää. |
|
|
24.10.2005, Jukka Kolehmainen |
|
|
|
Palaa » |
|
|
|
|