Moment After Scarlet
Light Paradise
CD-R
4-
Lahtelainen gootahtava tunnelmametallibändi Moment After Scarlet on julkaissut kolmannen demonsa, joka on nimetty Light Paradise:iksi. Bändin laulajatar on saatteen mukaan vaihtunut sitten edellistuotoksen, orkesterin itsensä mukaan tämä muutos hitsasi vain bändiä ja tyylisuuntaa yhtenäisemmäksi.

Soitanto vaihtelee rockmaisesta tunnelmallisesta soitannosta paikoitelleen kohtalaisen nopeatempoiseen ilmaisuun saakka, jolloin tuplabasareiden poljennassa ei säästellä. Monipuolisuutta tuotokselle on haettu maalailevien kosketinosuuksien ja kauniiden laulumelodioiden kautta. Bändin laulajatar Sinillä on vahva ja persoonallinen ääni jolla bändi potkii pesäeroa moniin melodisiin naislaululla vahvistettuihin demotason metallikokoonpanoihin. Tuotos koostuu kahdesta menevästä rockhenkisestä kappaleesta ja yhdestä akustispohjaisesta tunnelmapläjäytyksestä, joka tuntuu sopivan levyn soundimailmaan nopeampia biisejä paremmin. Levyn soundipolitiikka on selkeä, mutta etenkin nopeamman soitannon aikana kitaroista puuttuu hieman särmää, joten soundit eivät täysin pysty välittämään soittajien tavoittelemaa aggressiivisuutta kuuntelijalle.

Koko tuotoksen materiaali on sävelletty hyvin tarttuvaksi, biisit noudattavat selvää sävellyskaavaa ja kertosäkeet jäävät tarkoituksen mukaisesti soimaan kuuntelijan alitajuntaan. Light Paradise on hyvätasoinen julkaisu, mutta uskon vahvasti, että bändiltä löytyy resursseja vieläkin paremmin tajunnan räjäyttävän materiaalin säveltämiseen.
03.05.2005, Olli Rinnekangas
Muita demoja Lisää »
Sins Written Down  |  
http://www.afterscarlet.tk/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 1500
Palaa »
Bookmark and Share