Iconofear
The 13th Circle
MCD
5-
Iconofear lyö pöytään sellaisen mestariteoksen, että oksat pois! Bändin edellinen promoäänite Dark EP sai jo osakseen lähes varauksetonta ylistystä, mutta nyt homma on pistetty toimimaan neljän biisin The 13th Circle -minilevyllä vielä edeltäjäänsä omaperäisemmin.

Orkesterin tyylisuunta on mielenkiintoinen, materiaalin pääpaino on mahtipontisia melodioita tarjoilevassa metallissa, mutta persoonalliseksi bändin tyylin tekee hyvinkin tummanpuhuva äänimaisema ja nerokkaan kokeelliset sovitusratkaisut. Bändin säveltaju on ihailtavaa, materiaali tarraa ensimetreillä kuuntelijan maailmaansa, mutta matka on pitkä ja antoisa sillä vasta useamman kuuntelukerran jälkeen sointuratkaisut alkavat todenteolla potkimaan kuuntelijaa hanuriin.

Bändin vokalistin Thomas Veen äänenkäyttö on persoonallinen, äänenväri on hyvin tummanpuhuva, jopa hyvin korkeissa lauluosuuksissakin, laulajalta löytyy äänestä myös särmää ja rosoisuutta tulkintojen vaatimalla tavalla. Piristysruiskeen lauluosuuksiin tuo kosketinsoittaja-laulaja Heidi Parviainen muutaman pienen lauluosuutensa ansiosta. Kosketinsoittajattaren soittoa tuotoksella kuullaan harkiten, koskettimet luovat pääasiassa tunnelmaa biiseihin, mutta hyvin harvoin niitä päästetään sävellyksissä pääosiin. Tuotoksen kaikki biisit on tasoltaan korkealaatuisia, erityistä helmeä ei voi nimetä, mutta ensimmäistäkään täyteraitaa ei ole jätetty toimivaa kokonaisuutta saastuttamaan.

The 13th Circle on yksi parhaista kuulemistani promoäänitteistä. Kummallista että tämän tasoinen orkesteri voi vielä liikkua ilman levytyssopimusta!
02.05.2005, Olli Rinnekangas
Muita demoja Lisää »
The Unbreathing  |  Dark  |  
http://www.iconofear.net/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 3421
Palaa »
Bookmark and Share