Prime Mover
Drivkraft
EP
4+
Progressiivista rokkia soittavan uusikaarlepyyläisen Prime Moverin uusin omakustanteena julkaistu Drivkraft sisältää kuusi positiivishenkistä popvaikutteista progressiivista rokkibiisiä, joiden laulukielenä toimii ruotsi. Nämä suomenruotsalaiset kaverit eivät tyydy tekemään vain yhdenlaista materiaalia, tuotokselta voi astia vaikutteita aina jazzista raskaaseen rokkiin.

Drivkraftin äänimaisema on yhtä monipuolinen kun bändin tyylisuuntakin, tuotokselta kuulee sopivissa määrin niin koskettavia pianomelodioita kun viulu- ja trumpettimelodioita. Orkesterin sävellystaito ja näkemys on huippuluokkaa, vaikka biiseissä kokeillaan paljon eri tyylisuuntia, kuulostaa materiaali silti bändiltä itseltään. Materiaali kuljettelee tunnelmia edestakaisin, välillä musiikki saa kuuntelijan iloiselle mielelle, mutta seuraavassa hetkessä materiaali johdattaakin jo vintille etsimään jotain kättä pidempää.

Biisit pohjautuvat pianon ja kitaran vuorovaikutukseen, piristäviä tilulilu -osuuksia ja outoja tahtilajeja on osattu käyttää tyylikeinoina hyvin. Bändiläisten yhteensoitto on saumatonta jo hommasta paistaa läpi aito asian eteen omistautuminen. Vaikuttavinta antia tuotoksella tarjoilee massiivinen 10 minuutin päätösbiisi Folk är inte kloka, josta löytyy paljon tunnelmaa ja erikoisia sävellysratkaisuja. Levy on tutustumisen arvoinen tapaus, niin proge-musiikin faneille kuin ruotsinkielisen rokin ystävillekin.
18.02.2005, Olli Rinnekangas
http://www.skivkraft.com/primemover/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 2343
Palaa »