Turbonegron kohdalla vaihtoehdot ovat kaikki tai ei mitään. Joko tiedät yhtyeen hassut lavakostyymit ja I Got Erectionin tai sitten kuulut paikalliseen Turbojugendiin, pukeudut denimiin ja elät täydellisen rappiollista alpha male -elämää. Itse kuulun jonkinlaiseen keskikastiin – levyt löytyvät mutta merimieslakkia ei. Siksi olikin nautinnollista uppoutua Håkon Mosletin kattavaan Turbonegro-kirjaan, joka osoittaa myös yhtyeen ideologian ja urankin noudattavan samaa linjausta: kaikki tai ei mitään.

Moslet on tehnyt historiikista yhtyeen näköisen: sanavalinnoissa ja kielenkäänteissä riittää, ja perinteistä biografiaa väritetään useilla tuokiokuvilla ja anekdooteilla, joita Turbonegron übermensch- ja anti-everything-ideologia on tuottanut rutosti. Myös historiikin kattavuus on ykkösluokkaa.  Turbonegro - denim & deathpunk ei lähde liikkeelle perinteisellä ”yhtye perustettiin vuonna...” -tyylillä, vaan luotaa syvällisesti ja monipuolisesti jäsenten taustoja, lapsuutta ja samalla myös Norjan jämähtänyttä musiikkikenttää.

Tämä lähtökohta on toimiva, sillä räiskyvistä persoonista jos mistä Turbonegro koostuu. Moslet pääseekin lähelle Happy Tomia, Hank von Helvetea, Euroboyta ja kumppaneita, ja niin haastatteluista kuin lehtijutuista kerätty materiaali antaa silottelemattoman kuvan bändin ongelmista ja riidoista huumeriippuvuuksineen ja vaikeine luonteineen. Joskus mukana on ehkä liikaakin toistoa, mutta toisaalta kuva selkeytyy joka sanalta aina hieman enemmän. Harvoin myöskään bändi tuo oman riitaisan ja täynnä kiistoja olevan olemuksensa näin rehellisesti esille – mitään selkääntaputtelua Turbonegro - denim & deathpunk ei siis ole.

Toinen selkeä teema on Turbonegron rajoja rikkova elämänasenne, josta ei äärimmäisyyksiä puutu. Puhutaanhan nyt kuitenkin yhtyeestä, joka hengasi aluksi punkin underground-piireissä, haistatti myöhemmin pitkät ahdasmielisille eliittipunkkareille, teki rockia kun tekno oli muodissa, kasvatti itsestään öljytyn ja ammattitaitoisen rock-orkesterin ja tietenkin aiheutti närää flirttailullaan homoseksuaalisuuden kanssa. Syy tähän kaikkeen – olla aina kaiken ulko- ja yläpuolella – tulee selväksi, mutta jäin kuitenkin kaipaamaan syvällisempää paneutumista vaikkapa homohenkisyyden todellisiin vaikuttimiin. Nyt kaikki kuitataan liiaksi ”when everybody hates you / you’ve got nothing to lose” -selityksellä.

560-sivuinen opus ei myöskään pysy kasassa aivan viime metreille. Vaikka loppupuolella otetaankin hyvin haltuun muun muassa Turbojugend-ilmiö, rasittava kiertue-elämä ja kirjan kirjoittamisen aikaan ajankohtainen Retox-levy (2007), Moslet ei oikein osaa lopettaa kirjaa tyylillä vaan kirja loppuu kuin seinään. Ehkä tähän vaikuttaa Turbonegron uralle ominainen epästabiilius – kaikki on auki ja muuttuvaa nyt ja aina.

Ennen loppua lukija pääsee kuitenkin nauttimaan niin ylä- ja alamäistä, iloista ja suruista, pakararaketeista ja surkuhupaisista keikkakokemuksista. Tekstiä ryyditetään osuvalla ja uraa luotaavalla kuva-albumilla, joista suurin osa on irronnut Suomen oman Tomi Palsan kamerasta. Kun tähän lisätään tyylikäs ulkoasu ja Outi Mennan toimiva suomennos, on käsissä samaan aikaan provokatiivinen ja viihdyttävä, pinnallinen ja syvällinen rock-historiikki – sitä mitä Turbonegrokin on.