Kansitaide Hector - Asfalttihippi
Harma, Heikki ja Kousa, Tuula
KIRJA

[ Otava ]

( 9+ )
Julkaistu: 10/2017
Sivumäärä: 288 ss
Sidosasu: sidottu
ISBN: 9789511316084

Artisti Hector, toimittaja Harma ja kavereiden kesken Heikki. Miehestä on moneksi ja tämä on kirja hänestä.

Ajallisesti Asfalttihippi loppuu vuoteen 1979 eli jos ei käy kuten Juicelle, että Tuonen viikate niittää ennen aikojaan, niin toinenkin osa saattaa joskus ilmestyä. Minun puolestani palataan mieluusti asiaan silloin, sillä tämä kirja ylitti odotukseni roimasti. Niitä ei tosin hirveästi ollut, koska en kuulu Hectorin musiikin ihailijoiden kuumimpaan kärkeen. Oikeastaan miehen parhaan ja huonoimman materiaalin välillä on niin iso tasoero, ettei suurempi ole tässä maassa kuin Mikko Alatalon biiseillä. Vaan mitäpä musiikista, kirjahan tässä on kyseessä.

Tekijäkaksikko paljastuu oikein sujuvasanaiseksi, kirjaa on mukava lukea. Suurin piirtein kronologisesti edetään ensin Heikin, sitten Hectorin edesottamuksia. Näistä tarinoidaan kuitenkin valikoiden, mikä onkin tämän teoksen suurin puute. Päähenkilömme on ollut suhteellisen monessa mukana, mutta silti. Se mitä kerrotaan, kerrotaan kuitenkin hyvin.

Herran lapsuudesta ja nuoruudesta tarjotaan oikein eläväistä ajankuvaa niin Helsingissä kuin vaikkapa lapsuuden kesänviettopaikassa. Olipa musabisneskin perin erilaista Hectorin ensisingle Palkkasoturin aikaan. Lempeää huumoriakin esiintyy paikoin: nauroin ääneen, kun sankarimme muisteli legendaarisen Niilo Tarvajärven radio-ohjelmia tai kommelluksiaan M. A. Nummisen ja kumppaneiden kanssa itä-Euroopassa. Harma kertoilee myös suhteestaan alkoholiin ja huumeisiin, sekä myös avaa hieman sanoitusmetodejaan. Kyllähän kirjasta huonona uutispäivänä iltapäivälehden kesätoimittaja klikkiotsikon saisi, mutta ei mitään kovin vakavaa artistin kannalta kuitenkaan. Mielenterveysongelmatkin käsitellään sen kummemmin uhriutumatta. Mutta se, mikä nyt ei niin mukavaa lukijan kannalta ole, on kavereiden kehuminen. Tosin Hectorin superlatiivit tuntuvat melko laimeilta sellaiselle, joka on lukenut Jussi Raittisen muistelmakirjoja. Mikä kuitenkin tärkeintä, itseään ei artisti sen kummemmin jalustalle nosta. Asfalttihippi on luetun perusteella pohjimmiltaan naapurin Heikki, kuin kuka tahansa. Tätä alleviivaavat listat, joita on laadittu esimerkiksi suosikkisingleistä ja lempielokuvista. Ne paljastavat, että maultaan Heikki Harma kuuluu hyvinkin kansan suureen enemmistöön. Biisit ja leffat ovat juurikin niitä, jotka äänestyksissä ne suurimmat äänimäärät aina tuppaavat keräämään. Eli tosifani samaistunee Hectoriin tämän luettuaan entistä enemmän. Meille muille, tai ainakin minulle, tulee helposti käsitys että osa Hectoria menee hukkaan, kun mies ei ole isommin kirjoitellut muuta kuin lyriikkaa.

Teksti on sujuvaa, lyhyitä lauseita ja niin edespäin. Vastarannankiisken asenteestani huolimatta en voi olla artistin kanssa eri mieltä kuin kahdesta asiasta, jotka kylläkin ovat melko perustavaa laatua olevia! Eli kyllä se Freen biisi on oikeasti All Right Now, ja Hannu Hanhi ei käytä kalosseja vaan damaskeja. Jopa Grönlannissa. Mutta hitto vieköön, jos en olisi päässyt huomauttamaan mistään!

Kaiken kaikkiaan Asfalttihippi kertoo hyvin sen, minkä kertoo. Miinusta annan siis lähinnä siitä, että paljon jäi varmasti kertomatta jopa vuoteen 1979 saakka. Odotan jatko-osaa siis joltisenkin innostuneena, siitäkin huolimatta, että siinä kerrotaan varmastikin Mestareista areenalla jaa maristaan soittolistoista...



18.12.2017, Ismo Karo
https://otava.fi/kirjat/9789511316084/#.WjfWaDeYOUl Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Osta Lukukertoja : 755
Palaa »