Kansitaide Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa
Miettinen, Terho & Pelli, Raija
KIRJA

[ Docendo ]

( 8½ )
Ilmestyi: 04/2017
ISBN: 978-952-291-348-7
Sivuja: 250 ss.
Sidosasu : Sidottu

Terho Miettinen on entinen helluntailainen, Raija Pelli puolestaan tunnettu rikostoimittaja. Yhdessä he ovat kirjoittaneet kirjan joka käsittelee erilaisia Suomessa toimivia karismaattisia herätysliikkeitä. Osansa saavat siis niin Jehovan todistajat, helluntailaiset, lestadiolaiset kuin monet muutkin karismaattiset liikkeet ja vapaat suunnat.

Vaikka yleisessä tiedossa on että karismaatikot ovat ”hieman” omituisia, toi kirja minulle paljon uutta tietoa. En uskonut tilanteen olevan niin sekopäinen kuin se oikeasti on. Kirjassa mainitaan muun muassa tilaisuus jossa yritettiin herättää henkiin ruumis jolle oli jo tehty lääketieteellinen ruumiinavaus. Ja tällaiset yksilöt liikkuvat vapaina keskuudessamme.

Erityisen paljon kirjassa käsitellään helluntailaisia, varmaankin johtuen Terho Miettisen helluntailaistaustasta. Tutuksi tulevat kielilläpuhumiset, jäsenten alistaminen nöyryyttäviin syntien tunnustuksiin ja niin edelleen. On jännä huomata, että kirjaa lukiessa vaikkapa kielillä puhuminen kuulostaa ihan perushommalta verrattuna jo edellä mainittuun kuolleista herättämiseen taikka sitten herätyskokouksissa tapahtuviin ruumiinjäsenten uudelleen kasvamisiin. Olen itse ollut kerran tilaisuudessa, jossa eräs henkilö puhui kielillä eikä se ollut kovinkaan fiksun oloista toimintaa. Mutta oli mielenkiintoista nähdä millaisen joukkosuggestion se sai aikaan paikallaolijoissa – he selvästikin kuvittelivat olevansa tekemisissä itsensä Pyhän Hengen kanssa. Täten Harhaanjohtajat-kirjan analyysi siitä miten ihmiset menevät täydessä uskossa moiseen mukaan onkin mielenkiintoista luettavaa.

Kirjan kirjoitustyyli on kovin tutkielmamainen. Teksti on kuivahkoa, vaikka tapahtumat ovat varsin huimia ja anekdootit hersyviä. Teoksesta olisi saanut vielä paremman käyttämällä rikkaampaa kieltä – nyt kuivakkuus tuntuu hieman liian oppikirjamaiselta. Tosin tämä on varmasti harkittu teko kirjoittajien puolelta, sillä näin kirjan sisältö vaikuttaa uskottavammalta, vaikka aiheet ovat kovin kummallisia. Kirjassa ei myöskään ilakoida vahingoniloisesti toisten hölmöydellä vaan siinä muistetaan säilyttää ihmisarvoinen tyyli.

Eri karismaattisten liikkeiden perustat käydään kirjassa suhteellisen hyvin läpi. Tosin enemmänkin niistä olisi voinut kirjoittaa, eikä eri liikkeiden opillisia asioita juurikaan käsitellä. Esimerkiksi kartanolaisuus jää kovin pienelle käsittelylle vaikka liikkeessä olisi ollut aihetta enempäänkin. Lisäksi olisin suonut käytävän läpi myös luterilaisen kirkon sisällä tapahtuvaa karismaattisuutta. Jostain syystä esimerkiksi pitkään luterilaisen kirkon sisällä toiminutta, tunnettua kaatajapappi Seppo Juntusta, ei käsitellä lainkaan vaikka monista muista kaatajapapeista onkin löytynyt osviittaa. Myös kirkon sisällä toimivista viidesläisistä taidettiin mainita parilla virkkeellä vaikka sielläkin tapahtuu kielilläpuhumista ja ihmetekoja.

Kirjassa käsitellään ansiokkaasti sitä miten erilaiset liikkeiden johtajat käyttävät liikkeensä jäseniä hyväksi, suorastaan rikollisella tavalla ja omaa etuaan tavoitellen. Soisin kirjan olevan pakollista luettavaa kaikille vapaiden suuntien seurakuntien jäsenille – se voisi pelastaa useammankin sielun. Jos on yksi asia mitä olisin suonut käsiteltävän enemmän, se on lasten kohtalo karismaattisissa liikkeissä. Nimittäin juuri lapsia nämä liikkeet kohtelevat eniten kaltoin, lapset ovat puolustuskyvyttömiä vastaamaan uskonnolliseen oppiin jota heille totena syötetään. Mieleeni nousee tv-dokumentti jossa haastateltiin vanhoillis-lestadiolaisen perheen noin 5-7 -vuotiaita lapsia. Toimittaja kysyy mitä tapahtuu niille jotka eivät ole oikeassa uskossa, heidän uskossaan. Sinisin silmin lapsi selittää että ”ne joutuvat kuoltuaan tuliseen järveen paistumaan”.

Pienistä puutteistaan ja kuivakiskoisuudesta huolimatta Harhaanjohtajat on varsin mielenkiintoinen ja helppo kirja lukea, ja voin sitä suositella kaikille aihepiiristä kiinnostuneille lukijoille.



02.10.2017, Sami Lehto
https://www.docendo.fi/harhaanjohtajat-vahvassa-uskossa-terho-miettinen-raija-pelli.html Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Osta Lukukertoja : 2303
Palaa »