Kansitaide Eput elokuva
Pollari, Saku
DVD

[ Aito Media Group/ SF Studios ]

( 8 )
Ääni: DD5.1
Kuva: Widescreen (1.78:1)
Kieli: Suomi
Pituus: 104 min
Tekstitys: suomi, ruotsi
Ohjaaja: Saku Pollari
Tuotantovuosi: 2016

Eput-elokuva on dokumentti, tarina räkäisen punkbändin matkasta kansalliseksi instituutioksi. Bändi täytti viime vuonna 40 vuotta, miljoonan myydyn levyn raja taisi paukkua rikki jo joskus 1990-luvun lopulla. Tarinaa siis  riittää.

Leffa pysytteleekin hyvin tiukasti Eppu Normaalissa, ainoastaan Pantse ja Martti Syrjän lapsuutta käydään nopeasti läpi. Bändin osalta fokus on varhaisvuosissa; jostain syystä dokumentoinnin perusteellisuus lakkaa Tie vie -albumin julkaisuun vuonna 1982. Siihen saakka tarina tuntuu pitävän otteessaan, mutta tässä kohdin herpaantuu. Harmitukseni oli suuri, sillä juuri ne kaksi seuraavaa levyä ovat ne itselleni tärkeimmät (ja ainoat, joita vielä jaksan kuunnella). Syy tähän kuitenkin löytyy, ainakin rivien välistä: bändi breikkasi isosti ja ongelmatkin – joista tässä lämminhenkisessä dokumentissa kerrotaan melko avoimesti – kasvoivat. Kiltti bändihän Eput on aina ollut, ei dokumentista mitään sellaisia otsikoita revitä, mitä ei asioiden tapahtumahetkellä olisi jo revitty. Päinvastoin, itsekin muistan muutaman lööpin 80-luvulta, joita ei tässä ole edes käsitelty.

Tunti ja kolme varttia on liian lyhyt aika läheskään kaiken kattamiseen, mutta saattaa olla maksimiaika katsojan jaksamiselle. Dokkarin pituus ei ollut ennakko-odotuksistani huolimatta kuitenkaan mikään ongelma.

Leffassa seurattiin kahta tarinaa rinnakkain. Päälinja oli luonnollisesti yhtyeen historia, jonka lomassa seurattiin yhtyeen valmistautumista 40-vuotisjuhlakonserttiinsa sinfoniaorkesterin kanssa. Ratkaisu on ihan toimiva, varsinkin, kun kertaakaan ei ollut hetkeäkään epäselvää kummasta on kyse. Päätarinassa äänessä olivat bändin nykyiset jäsenet ja kaksi entistä basistia; kaikki levyttäneiden kokoonpanojen miehet saivat sanoa sanansa. Kysymykset, jos sellaisia edes on ollut, oli asetettu taiten ja vastauksista oli saatu leikattua luonteva tarina. Ihan tuli mieleen Peter von Baghin klassikkodokumentit Baddingista, Juicesta, Tuomari Nurmiosta ja tietysti Martti Syrjästä; pelkkiä puhuvia päitä ei tarvinnut toljottaa.

Puheen aikana ja lomassa näytettiin runsaasti vanhoja filminpätkiä ja valokuvia, ja olipa mukana selkeästi dramatisoitujakin jaksoja. Ne olivat onneksi pääsääntöisesti hyvin lyhyitä, mutta häiritseviä yhtä kaikki. Musiikki kuultiin sekin lyhyinä pätkinä, vasta lopputekstien päällä sai Lensin matalalla soida pitempään. Asiaa oli elokuvassa paljon ja Eppujen kappaleet ovat elokuvan katsojalle kuitenkin niin tuttuja, että musiikin vähyyttä ei missään nimessä voi pitää epäkohtana. Ekstroista löytyy sitten peräti yksi kokonainen livebiisi, hassuttelua rekan kyydissä Tampereen keskustassa sekä akustinen biisi Helsingin rautatieaseman Kompassitasanteelta. Muita ekstroja edustavat muutama poistettu kohtaus. Ne nyt eivät muuten mitenkään korvaamattomia ole, mutta pieni tarina legendaarisesta Kuusrockin keikasta vuonna 1979 on mainio! Kaiken kaikkiaan lisämateriaalia on melko vähän.
 
Kokonaisuutena Eput elokuva on siis ihan kelpo dokumentti kaikkien aikojen suosituimmasta suomeksi laulavasta yhtyeestä. Kenties siitä olisi ollut syytä tehdä kaksiosainen, sillä 80-luvun käsittely jää nyt niin kovin vähälle. Silloin sentään Eppu Normaali kipusi kansakunnan kaapin päälle jäädäkseen eikä levyjäkään vielä hiottu liiallisuuksiin (ainakaan ennen vuosikymmenen puoliväliä). No, tuosta hinkkaamisesta kerrotaan lisää luonnollisesti itse elokuvassa. Kaiketi se sinfoniakeikkakin onnistui, muistan ainakin nähneeni siitäkin jonkin tallenteen osuuskaupan hyllyllä...



12.09.2017, Ismo Karo
Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Osta Lukukertoja : 595
Palaa »