Kansitaide Cured
Tolhurst, Lol
KIRJA

[ LIKE ]

( 8 )
ISBN: 978-952-01-1621-7
Ilmestyi: 04/2017
Sivumäärä: 400 ss.
Sidosasu: sidottu
Alkuteos: Cured – The Tale of Two Imaginary Boys
Suomentaja: Kirsi Luoma

”Eikä kirjani kertoisi vain yhtyeestä vaan pelastuksesta.”

Näin tiivistää Laurence ”Lol” Tolhurst muistelmakirjansa sen aivan viimeisillä sivuilla. Ja hyvin pitkälti tästä kirjassa on kyse: se ei ole vain kirja eräästä 80-luvun suurimmista rockyhtyeistä, eikä rocktähteydestä, vaan kirja nuoren miehen matkasta Lontoon esikaupunki Crawleyn ankeilta kaduilta rocktähteyteen, romahdukseen pohjalle ja sieltä lopulta kohti pelastusta. Se on tarina yhtyeestä nimeltä The Cure, tarina siitä miten kaksi 70-luvun teiniä tekivät harrastuksestaan uran, tarina lankeemuksesta ja synninpäästöstä, ja tarina kirjailijan parhaasta ystävästä, Robert Smithistä.

Lol Tolhurst oli yksi legendaarisen The Cure -yhtyeen alkuperäisjäsenistä, joka oli mukana kun bändi nousi ensin punkpiirien tietoisuuteen ja sittemmin maailmantähteyteen. Smithin ja Tolhurstin ystävyys alkoi kuitenkin jo kauan ennen The Curea tai sen esiastetta, The Easy Curea: nuoria poikia yhdisti samanlainen tausta ja innostus musiikkiin, ja jo kauan ennen The Curea he jammailivat yhdessä. Tolhurstin tekstistä saakin sellaisen käsityksen, ettei The Curea ikinä varsinaisesti perustettu, vaan että se syntyi omia aikojaan kun pojista kasvoi miehenalkuja ja suhtautuminen musisointiin vakavoitui. Samalla tavalla Tolhurstin tekstistä saa käsityksen että moni asia The Curen nousussa maailmanmaineeseen vain tapahtui, toki ainutlaatuisen ja voimakkaan musiikillisen vision ansiosta, ja yhtäkkiä nuorukaiset jotka eivät musisoinniltaan olleet ehtineet varttua täysin aikuisiksi löysivät itsensä maailman isoimmilta lavoilta soittaen yleisöille joiden lukumäärä laskettiin jo kymmenissä tuhansissa. Satumainen tarina kahdesta kaveruksesta jotka päiväunen avulla onnistuvat pakenemaan esikaupungin harmaiden tehtaiden elämän teiden umpikujista.

Pikkuhiljaa kuitenkin yhtyeen unimaailmaan ilmestyy säröjä. Robert Smithin huumausaineongelmista on kirjoitettu paljon, eikä Tolhurst kirjassaan väitä etteikö muillakin olisi ollut ongelmia erinäisten aineiden kanssa, mutta omat ongelmansa hän nostaa etusijalle – oikeutetusti toki, onhan tämä Tolhurstin muistelmateos. Pikkuhiljaa Tolhurstin juominen lähtee lapasesta, eikä hän enää kykene toimimaan yhtyeen täysivaltaisena jäsenenä, ja hän saakin lähteä yhtyeestä. Vihaisena Tolhurst viimeistelee välirikon haastamalla entiset bändikaverinsa oikeuteen. Siitä alkaa pitkä tie – joka kirjassa tosin käsitellään melko nopeasti verrattuna aikaan The Curessa – kohti parantumista ja, kyllä, pelastusta: kohti sitä hetkeä, jolloin Tolhurst voi jälleen seistä parhaan ystävänsä edessä ja katsoa tätä silmiin vailla riitaa, kaunaa tai historian painolastia. Kirjan loppupuolen joka sivulla aistii sen tuskan, jota Tolhurst koki kaikkina niinä pitkinä vuosina, kun ei ollut väleissä parhaan ja vanhimman ystävänsä kanssa.

Tolhurstin teksti on sujuvaa ja helppolukuista, joskin joskus ehkä vähän melodramaattisuuteen sortuvaa. Mutta se on tavallaan ihan sopivaa kirjassa jonka keskeisiä aiheita on The Cure, sillä jos The Cure ei ole melodramaattisuuteen taipuvaista niin sitten ei mikään. Tolhurst tiputtelee anekdootteja jatkuvalla syötöllä ja kertoilee tapahtumista eläväisesti, mutta jollei pohjalla ole edes jonkinasteista käsitystä The Curen urasta ja tuotannosta, voi kirja helposti muodostua hämmentäväksi, sillä Tolhurst ei aina jaksa kovin seikkaperäisesti selittää uran kannalta tärkeitä asioita. Samalla tavalla Tolhurstin luonnehdintoja Smithistä voi olla vaikea ymmärtää oikein, jos ei osaa peilata sitä Smithin julkiseen imagoon. Toisaalta, toisesta näkökulmasta tämä on ihan OK, sillä kyse ei varsinaisesti ole The Cure -kirjasta, vaan kirja kaverista nimeltä Lol joka soitti The Curessa, ja siten kirja tietenkin keskittyy siihen, mikä Tolhurstista itsestään tuntuu näin jälkeenpäin tärkeältä, tai mielenkiintoiselta, tai siltä että hän haluaa kertoa siitä. Olkoon sitten vaikka siitä kerrasta kun hän pissasi Billy Idolin jalalle mieluummin kuin sivujen mittaisia seikkaperäisiä selvityksiä nauhoituksista tai säveltämisestä. Ja ilmiselvästi, kirjan lähestymistavan ollessa tämä, Tolhurst kirjoittaa ensisijaisesti niille, jotka ovat kiinnostuneita The Curessa sen ensimmäisen puolentoista vuosikymmenen ajan soittaneesta muusikosta jonka ura The Curen jälkeen on huomattavasti vaatimattomampi: The Cure -faneille.

Rivien välissä aistii monia aiheita, joita Tolhurst käsittelee tekstissä lyhyesti mutta joita hän on varmasti itse miettinyt paljon: perhesuhteet, etenkin suhde alkoholisti-isäänsä, masennus ja alkoholismi ovat mörköjä jotka ovat alati läsnä, mutta joita hän ei alleviivatusti ruodi. Miettimisen aihetta nämä silti antavat, ja etenkin Tolhurstin pohdinta omasta alkoholismistaan on varmasti juomaongelmien kanssa kamppailleille ja kamppaileville lukemisen arvoista rehellisyydessään ja konstailemattomuudessaan.

Cured ei kuulu siihen sarjaan musiikkikirjoja, jotka ovat lukemisen arvoisia, vaikkei tykkäisi yhtyeestä, mutta kaikille The Curen faneille se on melkeinpä pakkoluettavaa. Se antaa raikkaan persoonallisen, lämminhenkisen ja kevyen nostalgisen, mutta silti rehellisen ja aidon oloisen kuvauksen siitä, mitä oli olla osana tämän legendaarisen yhtyeen uran nousujohteisinta aikaa – ja miltä tuntui hylätä se kaikki oman itsetuhoisuutensa takia.



08.09.2017, Jesse Ryhänen
http://like.fi/kirjat/cured/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Osta Lukukertoja : 595
Palaa »