-->
Kansitaide Sorcery and Religion in Ancient Scandinavia
Vikernes, Varg

[ Abstract Sounds Books Ltd. ]

( 2½ )
Paperback-kirja
2011, Iso-Britannia
128 sivua

Varg Vikernes se vasta veijari onkin. Musiikillisesti mies on aikojen saatossa tuottanut niin varsin originaalia ja toimivaa materiaalia kuin aivan kammottavaa kuraakin. Samalla hän on onnistunut luomaan omin käsin noin puolet yhdestä metallimaailman suurista stereotypioista, norjalaisesta kirkonpolttajahevarista. Ja kun samaan ansioluetteloon lisätään vielä melkoinen määrä kirjallista materiaalia, rekkalastillinen mielipiteitä joiden loogisuus toisinaan hiukan ihmetyttää, ja yleinen kyky pysyä jonkilaisessa julkisuuden valokeilassa vuodesta toiseen, on Varg aika poikkeuksellinen äijä, on hänestä sitten mitä tahansa mieltä.

Vikernes on jo pari vuosikymmentä osoittanut perinteisten blackmetallin arvojen sijasta enemmän mielenkiintoa muinaisen Skandinavian kulttuuria kohtaan. Melkoinen kysymysmerkki liittyy kuitenkin siihen, onko kyseessä se oikea skandinaavinen kansa tapoineen ja taruineen, joka johti viikinkien syntyyn, viikingit itse, vai jonkinlainen haavekuva pakanallisesta satumaasta, jonkinlaisesta norjalaisesta versiosta Silmarillionin tarunhohtoisista ajoista. Mielipiteitä jakavasta – mutta enemmistön mielestä yleensä lähinnä kuuntelukelvottomasta – Dauði Baldrs -levystä alkaen Burzumin tuotannossa on ollut kaihoa mennyttä tarujen aikaa kohtaan, ja innoitusta on kaivettu Norjan ja Islannin yhteisistä historiallisista lähteistä. Onhan Umskiptar-albuminkin sanoituksena käännös muinaisesta Völuspá-runosta. Umskiptarilla lieneekin yhteys Vargin 2011 ilmestyneeseen Sorcery and Religion in Ancient Scandinavia -kirjaan.

Suoraan voidaan sanoa, että vaikka kyseessä onkin ainakin joltain kantilta katsottuna väkisinkin mielenkiintoinen kirja, ei sitä oikein kehtaisi kenellekään luettavaksi suositella. Nimenomaan sen luettavuus on nimittäin aivan kamalaa tasoa. Vikernes ei saa tekstiin minkäänlaista sujuvuutta tai intoa, ja päätyy jo yksittäisten kappaleidenkin sisällä haahuilemaan ajatuksissaan sinne tänne. Suuri osa turinasta on kliinistä, lukemattomia pikkuyksityiskohtia sisältävää luettelointia, joka käy asioita läpi kuin ostoslistaa, eikä tarinoinnin taustalla oleva tarkoitus yleensä ota avautuakseen. SaRiAS on siksi tuhottoman raskassoutuinen ja työläs luettava, lyhykäisyydestään huolimatta.

Isompana ongelmana on ehkä kirjan tarkoituksen ymmärtäminen. Vikernes kirjoittaa kyllä paljon, mutta on vaikea päättää onko tarkoituksena tuottaa fantasiaa, jonkinlaista tieteellistä tai antropologista tekstiä, vai ainoastaan kuvata ohuen keinotekoisen oloiseksi jäävää mennyttä maailmaa. Fantasiaksi tarinointi on raskasta, siitä tuskin on kyse. Tieteelliseksi tekstiksi SaRiAS:aa ei voi hyväksyä millään, sen verran monta aitaa se alittaa alimmasta kohdasta: minkään väitteen tueksi ei ole yhtään viitettä mihinkään toiseen teokseen, juuri mitään perusteluja oletuksille ja väitteille on turha odottaa, ja kirjan alun ja lopun välillä on kyllä yhteys, mutta mitään teesiä ei kokonaisuutena tutkiskella, vaan teksti käsittelee milloin mitäkin. Punainen lanka puuttuu.

Suurehko osa kirjasta on keskittynyt historiallisen Völuspá-runon tulkintaan. Völuspá on ensimmäinen ja ehkä tunnetuin skandinaavinen Edda-runo, ja yleisen akateemisen käsityksen mukaan se kuvaa maailman ja ihmisen luomista. Vikernes haastaa tuon käsityksen, ja on sen tueksi tuottanut oman englanninkielisen käännöksensä muinaisnorjaksi kirjoitetusta runosta; tarkoituksena on ilmeisesti ollut tuottaa raaempi, lähempänä alkuperäistä tarkoitusta oleva käännösteksti, jota toisen kielen runomittaan pakottaminen ei ole päässyt saastuttamaan. Tulos on melkoista rallienglantia, mutta Varg ei ole tyytynyt siihenkään: toisin kuin valtavirta-akateemisten käsitysten itse runoon keskittyvät tulkinnat, hän raahaa pöytään vielä kaikki muinaiset skandinaaviset riimut esoteerisine selityksineen, ja liittää ilman sen kummempia perusteluja satunnaisten riimujen painotukset milloin mihinkin Völuspán säkeistöön, tulkiten oman käännöksensä ja niiden yhdistelmiä omalla tavallaan, ja jälleen ilman lähteitä.

Muu kirja sisältää oletuksia ja lausumia, joilla Varg kuvailee haavemaailmansa kansaa ja sen tapoja, luonnollisesti ilman lähteitä, ja edes sijoittamatta kansaansa ja sen tapahtumia millekään aika-akselille. Kuinka tiedetään kansan harrastaneen tiettyjä rituaaleja tiettyjen kuukausien tiettyinä viikonpäivinä, mistä tiedetään että miehet ja naiset vaihtoivat vaatteita keskenään joinain päivinä vuodesta, ja kuinka voidaan sanoa millään varmuudella että soturit todella kekkuloivat alastomina metsässä jossain vaiheessa vuotta osana vanhojen tarinoiden uudelleen elämistä ja elävöittämistä? Etenkään jos tarinoita ei kiinnitetä mihinkään aikakauteen tai maantieteelliseen alueeseen? Uskottavuus kärsii, ja kirja alkaa vaikuttaa semmoisen pieninä annoksina hauskan karvanaamaisen keskikaljabaarin filosofin jutuilta, joita ei tunnin jälkeen enää kuuntele elävä erkkikään...

Jos kirjaa lukee siinä muodossaan kuin mitä sitä kenties pitäisi lukea, eli kuvauksena muinaisesta skandinaavisesta onnelasta johon Varg kaihoaa, vaikkei sitä ole ikinä olemassa ollutkaan, alkaa kirja avautua uudella tavalla. Kuin keskitason pelinjohtaja Varg kuvaa kuninkaiden ja velhojen valtarakenteita, naisen asemaa äitinä, kuningattarena ja noitana, ja käy läpi rituaaleja joilla uusi kuningas valittiin. Rehdit miehet kisasivat keskenään reilussa kisassa, jonka voittaja sai astua valtaistuimelle, kuuli muinaiset salaisuudet, laulut ja taiat. Naiset olivat kauniita, viisaita ja yleviä, kaikki oli harmoniassa. Vähän välillä kuoltiin tai surmattiin, mutta kaikki tapahtui ikiaikaisten sääntöjen ja tapojen puitteissa, ja tapetutkin olivat sitä mieltä että näin sen pitää mennä.

SaRiAS ei ole oikeastaan minkäänlaista historiallista revisionismia. Se ei pyri muuttamaan käsitystä mistään erityisestä ajanjaksosta tai kansasta, vaan luo isoin vedoin maalaamalla ja miljoona pientä yksityiskohtaa lisäämällä kuvan jostain jota edes Vikernes itse ei tunnu pystyvän määrittelemään. Yhden motiivin kirja toki kavaltaa jo kuvituksensa kautta: jonkinlainen halu vetää yhteyksiä suuriin germaanisiin heimoihin ja jopa puhtaimpiin muinaisen Kreikan traditioihin häntä ajaa, siksipä muinaisjumaluuksista on kirjaan valikoitunut hyvin romanttinen 1800-luvun piirrossarja. Samaa tapahtui toki Suomessakin, puolitoista vuosisataa sitten: etsittiin yhteyksiä muinaisiin suuriin kulttuureihin, toiveena jalostaa kansalle ylevämpi historia kuin mitä maalattiaisessa savupirtissä keskenään painivista likaisista ja hampaattomista junteista mitenkään sai irti. Niinpä Vikernes lähes puolihuolimattomasti toteaakin esimerkiksi että Odinin Sleipnir-ratsu ja Troijan puuhevonenhan ovat sama asia... vaikka tarinoilla ei niin minkäänlaisia yhtymäkohtia olekaan. Jos kahden hevosen yhdistäminen samaksi symboliseksi kaakiksi tapahtuu noin kevyesti, pitäisi ehkä kaikki muukin teoksessa tarkistaa. Mutta kun lähteitä ei ole, ei into yksinkertaisesti riitä kymmenentuhannen akateemisemman sivun lukemiseen pelkästään Vikernesin aivoitusten totuusprosentin löytämiseksi. Pitäköön Varg unelmansa, tosissaan sitä ei kannata ottaa.

Lopulta Vikernesin haavemaailma muuttuu lukijankin silmissä keinotekoisen muoviseksi, parhaimmillaankin kuin sarjaksi Hans Guden maalauksia. Kuvauksista vaikkapa naisista tulee mieleen Wienin oopperatalossa 1860-luvulla kuvattu sarvikypäräinen valkyyria valmiina tajunnanräjättävään aariaansa. Velhot ovat misteleineen kuin näytellyn Asterix-elokuvan Akvavitixejä, ja 13. Soturi -elokuvan ökkömönkiäisten piinaama kylä alkaa yllättäen tuntua ihan kivan realistiselta osalta Norjan historiaa. Älkää siis lukeko tätä mitenkään vakavissanne. Varg on voinut olla hyvinkin tosissaan kirjaansa kirjoittaessaan, mutta se ei tarkoita että sillä olisi mitään todellista akateemista tai historiallista arvoa. Kyse on yksittäisen, kenties nykymaailmaan pahasti pettyneen kaverin omista fantasioista; kenties kirjalla onkin enemmän arvoa kurkistusluukkuna Vikernesin pään sisälle kuin missään muussa tarkoituksessa.

Vaikeana luettavana ja vailla historiallista kiinnekohtaa tai akateemista arvoa Sorcery and Religion in Ancient Scandinavia on kenties mielenkiintoinen niille joita kiinnostaa Varg Vikernesin ajatuksenjuoksu enemmän kuin todellinen historia. Muita kehotan välttämään kyseistä opusta, ja tekemään kirjan lukemiseen kuluvan ajan jotain kansanperinteeseen oikeasti kuuluvaa. Vaikkapa käpylehmiä.



07.02.2017, Napero
http://www.burzum.org/eng/library/sorcery_and_religion_in_ancient_scandinavia.shtml Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Lukukertoja : 1246
Palaa »
Bookmark and Share