-->
Kansitaide 31
Rob Zombie
elokuva

[ Night Visions ]

( 6½ )
Ohjaus: Rob Zombie
Käsikirjoitus: Rob Zombie
Pääosissa: Sheri Moon Zombie, Malcolm McDowell, Jeff Daniel Phillips, Richard Brake
Musiikki: Rob Zombie, John 5, Zeuss

Muusikkonakin tunnettu Rob Zombie on elokuvaohjaajana valitettavan epätasainen: parhaimmillaan hän tekee yhden sairaimmista ja parhaista 2000-luvun gorekauhuelokuvista (The Devil’s Rejects, 2005), mutta seuraa sitä kahdella tarpeettomalla Halloween-uusioversiolla (2007/2009). Miehen edellinen elokuva, Lords of Salem (2012), oli ilmestyessään yksi kovimmin odottamiani kauhuleffoja, mutta osoittautui tyhjien visuaalisten kikkojen ryydittämäksi tekotaiteelliseksi metaforaleikittelyksi, joka hukkasi punaisen lankansa puolivälin paikkeilla. Lords of Salemista puuttui paljon siitä, mikä teki The Devil’s Rejectsistä erinomaisen: Zombien omaleimainen groteski huumori, sopivan suoraviivainen juoni sekä huikeat näyttelijäsuoritukset loistivat poissaolollaan. Uuden 31-leffan myötä Zombie pyrkii oikaisemaan kurssia ja ennakkotiedoissa hehkutetaan miekkosen ”brutaaleinta” leffaa tähän mennessä – se, kuinka paljon brutaalimmaksi mikään leffa voi The Devil’s Rejectsin jälkeen mennä, on pikemminkin retorinen kysymys kuin haaste.

Night Visions -leffafestareilla Suomen ensi-iltansa saanut 31 on selvästi Lords of Salemia parempi tekele – ei Zombien paras, mutta silti selvä tasonnosto. Tärkeimmät kadonneet palaset ovat jälleen kohdillaan: juoni rakentuu yksinkertaisen idean ympärille, sysimustaa (ja, sanottakoon, sopivan typerää) huumoria löytyy roppakaupalla sekä näyttelijät pääsevät loistamaan.

31:n keskiössä on kaveriporukka, joka kaapataan mukaan vuosittaiseen 31-murhajahtipeliin, mitä kolme rokokoo-peruukkeihin ja -meikkeihin tälläytynyttä valvojaa pyörittävät – myönnän nauraneeni ääneen Malcolm McDowellin valkoiseksi puuteroidulle naamalle ja peruukille. Kaverijoukkion on selvittävä 12 tuntia sokkelomaisen kompleksin sisällä, kun valvojat usuttavat yhä uusia murhaajia heidän peräänsä. Ainoa tehtävä on selvitä hengissä, keinolla millä hyvällä. Yksinkertainen, hyvä premissi, minkä ympärille voisi rakentaa vaikka sitten minkälaisia tarinoita ja teemoja. Sen sijaan, että Zombie pyrkisi pusertumaan hahmojen päiden sisään, hajottamaan kaveriporukan sisältä käsin, hän marssittaa uusia murhaajauhkia, ulkopuolisia vihollisia yhtenäiselle kaverilaumalle esteeksi. Tässä, mielestäni, missattiin hyvä mahdollisuus edes kevyelle hahmotutkiskelulle, mitä Zombie The Devil’s Rejectissä teki onnistuneesti.

Vaan harvapa taisi leffateatterissa toivoa hahmotutkielmaa – halusimme nähdä uusia, täyskahjoja ja hulvattomia murhaajia. Kun murhaajaruletti käynnistetään valkoiseksi puuteroidulla, espanjaa puhuvalla kääpiö-Hitlerillä, homma oli selvä ja mitään kovin vakavamielistä ei ollut tarpeen odottaa. Vaikka mikään toinen murhaajista ei yhtä älyttömäksi äitynytkään, metsästäjät veivät kaiken huomion metsästettäviltä. Erityisesti Doom-Headin näyttelijä Richard Burke omisti jokaisen kohtauksen, missä hän oli – pitäkää jaredletonne, minä haluan nähdä Burken tulkinnan Batmanin arkkinemesiksestä! Sankarien (käytän sanaa löyhässä merkityksessä) joukosta Zombie on kirjoittanut (jälleen) kiinnostavimman hahmon vaimolleen Sheri Moon Zombielle, joka on (jälleen) ilahduttavasti roolinsa vaatimusten tasolla; myös Jeff Daniel Phillips hoitaa osansa kunnialla kotiin. Hahmoina päähahmoporukka on täysin yhdentekevä läjä arkkityyppejä, joista puuttuu sama syvyys kuin vaikkapa The Devil’s Rejectsin murhaajalaumalta.

Siinä missä Lords of Salemin kohdalla heikko lenkki oli tarina (tai, pikemminkin, sen puute), 31 kompastuu Zombien ohjaukseen. Koska paljon on kuvattu käsivaralta, etenkin lukuisat taistelukohtaukset muuttuvat totaaliseksi sotkuksi, pelkäksi määrittelemättömäksi liikkeeksi, minkä aikana ei voi olla varma kuka lyö ketä, saati kuka on milloinkin voitolla. Samalla jotkin splatterkauhulle elintärkeät kuolinkohtaukset jäävät epäselviksi – kenties ratkaisu oli tehty ikärajatarkastajia silmällä pitäen, mutta ei se tee visuaalisesta mössöstä katsojalle yhtään selkeämpää. Toinen suuri puute 31:ssä on mieleenpainuvien visuaalien täyskato: siinä, missä Lords of Salem oli pelkkää silmäkarkkia ilman sisältöä, 31 ylikompensoi toiseen ääripäähän. Kaikki kohtaukset sokkelokompleksissa ovat samaa harmaan ja ruskean sävyissä liikkuvaa ”realistista” tehdasmiljöötä. Vain muutama hetki mini-Hitlerin alttarilla sekä ”karnevaalissa” jättävät mitään selkeitä mielikuvia.

Ei 31 ole huono elokuva, sellaiseksi mikä se on – ja mitä se on, ei ole uusi Citizen Kane (1941). Vastaavia splatter- ja gorekauhuleffoja voi tehdä niin paljon huonomminkin, minkä Zombie on aiemmin osoittanut; samanlaisia leffoja voi tehdä myös paljon paremmin, minkä Zombie on aiemmin osoittanut. 31 on viihdyttävä, mutta pikkuvikojen riivaama B-luokan kauhupläjäys.



12.11.2016, Aleksi Peura
http://robzombie.com/tag/31/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Lukukertoja : 1284
Palaa »
Bookmark and Share