Kansitaide Kerran elettyä
Hanhiniemi, Pauli
KIRJA

[ Docendo ]

( 8+ )
Ilmestyi: 10/2016
ISBN : 978-952-291-272-5
Sivuja : 220 ss.
Sidosasu : sidottu

Kolmannen Naisen, Perunateatterin ja puolenkymmenen muun kokoonpanon keulilta tuttu Pauli Hanhiniemi astui jokunen aika sitten koko kansan tietoisuuteen osallistumalla television hömppään musiikkiohjelmaan. Toivottavasti mahdollisimman moni kyseisen ohjelman myötä artistiin tutustunut lukee tämän kirjan. Siitä näet selviää, että sankarimme on paljon muutakin kuin tv:stä tuttu.

Meille Hanhiniemen tekosiin jo 1980-luvun puolella tutustuneisiin teos on mainio kurkistus kulissien taakse. Kuinka paljon tänä päivänä vaatii se, että elättää itsensä musiikilla siinäkin tapauksessa, että sattuisikin olemaan jonkinasteinen suomirockin legenda ja biisinkirjoittaja, jonka vyöltä löytyy hittejä niin itselle kuin muillekin kirjoitettuna. Musikaaleja, teatteria, leffasävellyksiä ja ties mitä muuta mahtuu tämän taiteilijan uralle. Valitettavasti Kerran elettyä ei ole elämäkerta, vaan sankarimme käy kirjassa läpi uran ja vähän elämänsäkin kohokohtia tai virstanpylväitä pienin tarinoin. Niihin mahtuu niin nuoruuden perseilyjä kuin vaikkapa hyviä neuvoja aloitteleville muusikoille. Jälkimmäisistä kannattaa lukea erityisen huolellisesti lopusta löytyvä juttu jossa kerrotaan kustannussopimuksen teosta. Itseäni joskus ihmetyttänyt Kolmas Nainen -yhtyeen lopettaminen – juuri kun hommat olivat isollaan – saa melko tyydyttävän selityksen.

Hitto vie, miten runsaasti suomeksi laulava artisti onkaan tehnyt keikkoja pitkin maailmaa! Näistäkin olen jäänyt paitsi, kun en ole 20 vuoteen juurikaan Hanhiniemen edesottamuksia seurannut. Jos Suosikki ja Jyräys olisivat vielä voimissaan (tai edes hengissä), olisi sanaa "maailmanvalloitus" käytetty jo useamman aviisin kannessa! Vaan taitaa matalampi profiili sopia tälle artistille, jonka jutuista päätellen jalat ovat pysyneet melko hyvin maassa, vaikka aihetta leijumiseenkin olisi muutaman kerran ollut. Muutaman biisin synty käydään läpi ja keltainen lehdistö saattaa päästää ilopissit tarinasta, johon liittyy Olli Lindholm. Vaan eipä sekään episodi ennen julkaisematon ole. Kaiken kaikkiaan kirjan asiaosuus antaa kuvan leppoisasta maalaispojasta, joka ottaa asiat vastaan hötkyilemättä ja suhtautuu niihin ainakin suurimmaksi osaksi leppoisasti.

Ison osan sisältöä muodostavat sanoitukset. Niiden (varsinkin tuttujen biisien) lukeminen paperilta tuntuu valjulta. Jotenkin vaikuttaa siltä, että arkipäiväisten pikkuasioiden tarkka havainnointi sivulauseissa (jossa Hanhiniemi on mestari) toimii paremmin laulettuna. Olisipa mukana edes nuotit, niin kotien francisgoyat, joihin itse en luonnollisestikaan kuulu, saisivat ottaa tuntumaa klassikoihin ja mahdollisesti myös naapurisopuun. Sanoitukset vievät kirjasta aivan liikaa tilaa, niin olennaisia kuin ne tämän henkilön tapauksessa ovatkin. Sama koskee osittain myös kuvitusta: Jiri Halttusen fotot ovat upeita, mutta ne ovat nähtävästi myös melko tuoreita. Olisi ollut mukavaa nähdä kunnon kuvakavalkadi koko uran varrelta, mutta ehkäpä se saadaan nähdä joskus elämäkerran tai muistelmien yhteydessä. Mieluummin muistelmien. Tarinat sen sijaan toimivat ihan kympillä, ja Hanhiniemen lyhyitä lauseita on ilo ja riemu lukea! Miehen ehkäpä hitusen lakoninen tyyli kannustaa lukemaan vielä yhden luvun. Ja sen perään toisen. Teksti imee mukaansa, vaikka sen kertoma asia olisi kuinka arkinen hyvänsä. Vähillä sanoilla, eleettömästi, Hanhiniemi maalaa elävää maisemaa. Proosa ei välttämättä toimisi, mutta jotain tällaista dokumentinomaista tekstiä lukisin mielelläni lisääkin.

Kerran elettyä yrittää olla liikaa kaikkea yhtä aikaa; kahvipöytä-, lyriikka-, valokuva- ja muistelmakirja. Tekstiosuus on niin paljon ylitse muun sisällön että kirja olisi parempi, jos olisi keskitytty kokonaan siihen edes tämän sivumäärän puitteissa. Isänpäivä ja joulu kun ovat ovella, niin toivottavasti tämän teoksen innostuu sen lyhyydestä johtuen lukemaan joku lukukammoinenkin, sillä jos ei porttiteoria lukemisesta innostumiseen toimi tämän kohdalla, ei se toimi sitten millään!



21.10.2016, Ismo Karo
http://www.docendo.fi/pauli-hanhiniemi-kerran-elettya-pauli-hanhiniemi.html Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Osta Lukukertoja : 2091
Palaa »