-->
Kansitaide Pirunkehto
Ikäheimonen, Tero
KIRJA

[ Svart Publishing ]

( 9 )
ISBN: 978-952-93-7585-1
ilmestyi: 09/2016
sivumäärä: 512 s.
sidosasu: sidottu

Viime vuosina on julkaistu hyvin paljon erityisesti black metaliin liittyviä dokkareita, niin visuaalisessa kuin painetussakin muodossa. Historian kannalta on ihan ymmärrettävää, että monien painopiste kallistuu Norjaan, mutta se tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ettei juurikaan muita ilmansuuntia huomioida. Se kertonee enemmän tekijöiden kliseisyydestä ja tietämättömyydestä kuin itse genrestä. Pohjoismaisittain Ruotsikaan ei ole ko. dokkareissa ollut loppujen lopuksi erityisen vahvasti edustettuna, Suomesta nyt puhumattakaan.

Viimeksi mainittuun puutteeseen on nyt tarttunut Tero Ikäheimonen. Pirunkehto kattaa suomalaisen blackmetallin historiaa sen alkuhämäristä nykypäivään. Kirja on kattava ja laaja otanta bändeistä, niiden levytyksistä, aatteista ja vähän sivupoluistakin. Nyt ovat äänessä tekijät, ei kokijat. Kirja pyrkii tekijöidensä kautta kartoittamaan, mistä suomalainen black metal ja sen ajatusmaailma kumpuaa; mikä saa nuoret miehet ilmaisemaan itseään äärimmäisen musiikin kautta.

Huomioidaan tässä nyt heti alkuun se, että Pirunkehto ei ole taannoisen Sami Kettusen tekemän Loputon Gehennan Liekki DVD:n painettu muoto. Pirunkehto ei myöskään ole suomalaisen black metalin ensyklopedia, vaan kirjaan on poimittu enemmän tai vähemmän viimeisten runsaan 25 vuoden aikana suomiblackiin ilmaantuneita vaikuttajia. Toisten panos on noussut isommaksi, toiset jäivät ruohonjuuritasolle. Jokaiselle on silti ollut oma paikkansa.

Pirunkehto on jaettu neljään osaan: Alkusoinnut, Räjähdys, Uusi alku ja Gnosis. Perusrunkona toimivat bändien haastattelut, joissa käydään paitsi varsin kattavasti läpi levytysurat, myös asiaa niiden ympäriltä. Toisilta lähtee enemmän asiaa, toisilta vähemmän. Vaikka haastateltavien puheissa moni asia toistuukin, niin suurimmaksi osaksi kaikilta löytyy sellaista näkemystä ettei kirjan lukeminen muutu puisevaksi. En lähde liikaa spoilaamaan, mutta alun Beheritin ja Impaled Nazarenen osuudet ovat välistä aika hysteeristä luettavaa - varsinkin jälkimmäisen. Tosin Pirunkehto ei ole mikään juorukirjasto, vaan pysyy sisällöllisesti jämäkkänä. Se nyt vain on niin, että hevibändien toimiessa, toisinaan touhuissa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Yhtenä hieman huvittavanakin knoppina kirjassa selviää - erityisesti alkuajan bändeille - niiden keikkavelvoite, jos ne treenasivat esimerkiksi kunnan ylläpitämissä tiloissa. On kutkuttavaa ajatella että yhtyeiden piti mennä kansalaisten keskuuteen laukomaan saatanallista viestiään kunnan rahoilla, koska säännöistähän ei voi livetä.

Kirjan eri osien välillä voi myös tehdä huomion, kuinka aatemaailman alleviivaus ja sen muoto muuttuu ja korostuu kirjan edetessä. Varsinkin kirjan viimeisen osan, Gnosiksen, uudemman polven bändien kosmisiinkin ulottuvuuksiin ulottuvat näkemykset eroavat aika vahvasti alun suoraviivaisemmasta ja perinteisemmästä näkökulmasta saatanallisuuteen. Siltikin, Saatana - eri muodoissaan - on aina kirjassa esiintyvien artistien voimavarana toiminut entiteetti. Genre venyy siis hyvin paljon eikä sen sisälläkään olla aina samaa mieltä asioista. Suurinta kalabaliikkia herättänee NSBM, joka esittäytyy Pirunkehdossa lähinnä Goatmoonin muodossa. Ikäheimonen säilyttää tässäkin aiheessa linjansa eli antaa tekijöiden puhua ja lukijoiden tehdä omat johtopäätelmänsä. Pirunkehto muistaa ottaa esiin myös suomalaisen kirkonpoltonkin historiaa, siinä missä myös Azazelin Tähden veljeskunnan filosofisemman näkökulman.

Pirunkehto tarjoaa erilaisille lukijoille eri asioita, mutta kaikille paljon. Satunnaiselle lukijalle se voi olla vain lauma pingviinimaskisia nuoria miehiä, toiselle mielenkiintoinen lukuretki metallimusiikin synkempään maailmaan. "Alan ihmisille" kirja ei yleisellä tasolla välttämättä tarjoa mitään uutta, vaikka osaa sen sisällöstä ei ole koskaan aiemmin julkaistu muualla. Pirunkehto ei myöskään pyri olemaan se kattavin tahi tyhjentävin lähdeteos, vaan ensisijaisesti opus suomalaisen black metalin historiaan. Se ei ole täydellinen, ja Ikäheimonen itsekin toteaa alkusanoissaan, että kipeitäkin ratkaisuja piti tehdä. Kirjasta puuttuu muutamakin sinne ehkä kuulunut nimi, mutta toisaalta: olisivatko ne tuoneet mitään oleellista kokonaisuuteen? Kirja antaa joka tapauksessa hyvän kuvan genren kehityskaaresta, tekijöiden mielenlaadusta, periksiantamattomuudesta sekä siitä, ettei lähdetä markkinavoimien vietäväksi. Rokkikukkoiluahan ei Härmässä kauaa katsella...

Black metal on yllättävänkin laaja ja monimuotoinen kokonaisuus, jonka olemuksen ymmärtämiseen ei yhtä oikeaa vastausta ole. Moni asia on muuttunut, mutta moni asia silti seisoo edelleen entisillä paikoillaan. Ensimmäisenä kirjallisena teoksena suomalaisen blackmetallin maailmaan, ja näinkin kattavana, Pirunkehtoa parempaa lähtölaukausta ei voi edes vaatia.



12.09.2016, Janne Rintala
https://fi-fi.facebook.com/pirunkehto/ Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Osta Lukukertoja : 3815
Palaa »
Bookmark and Share