Kansitaide Pirunkehto (The Devil's Cradle)
Ikäheimonen, Tero
KIRJA

[ Svart Publishing ]

( 9 )
ISBN: 978-952-93-7585-1
ilmestyi: 09/2016
sivumäärä: 512 s.
sidosasu: sidottu

Viime vuosina on julkaistu hyvin paljon erityisesti black metaliin liittyviä dokkareita, niin visuaalisessa kuin painetussakin muodossa. Historian kannalta on ihan ymmärrettävää, että monien painopiste kallistuu Norjaan, mutta se tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, ettei juurikaan muita ilmansuuntia huomioida. Se kertonee enemmän tekijöiden kliseisyydestä ja tietämättömyydestä kuin itse genrestä. Pohjoismaisittain Ruotsikaan ei ole ko. dokkareissa ollut loppujen lopuksi erityisen vahvasti edustettuna, Suomesta nyt puhumattakaan.

Viimeksi mainittuun puutteeseen on nyt tarttunut Tero Ikäheimonen. Pirunkehto kattaa suomalaisen blackmetallin historiaa sen alkuhämäristä nykypäivään. Kirja on kattava ja laaja otanta bändeistä, niiden levytyksistä, aatteista ja vähän sivupoluistakin. Nyt ovat äänessä tekijät, ei kokijat. Kirja pyrkii tekijöidensä kautta kartoittamaan, mistä suomalainen black metal ja sen ajatusmaailma kumpuaa; mikä saa nuoret miehet ilmaisemaan itseään äärimmäisen musiikin kautta.

Huomioidaan tässä nyt heti alkuun se, että Pirunkehto ei ole taannoisen Sami Kettusen tekemän Loputon Gehennan Liekki DVD:n painettu muoto. Pirunkehto ei myöskään ole suomalaisen black metalin ensyklopedia, vaan kirjaan on poimittu enemmän tai vähemmän viimeisten runsaan 25 vuoden aikana suomiblackiin ilmaantuneita vaikuttajia. Toisten panos on noussut isommaksi, toiset jäivät ruohonjuuritasolle. Jokaiselle on silti ollut oma paikkansa.

Pirunkehto on jaettu neljään osaan: Alkusoinnut, Räjähdys, Uusi alku ja Gnosis. Perusrunkona toimivat bändien haastattelut, joissa käydään paitsi varsin kattavasti läpi levytysurat, myös asiaa niiden ympäriltä. Toisilta lähtee enemmän asiaa, toisilta vähemmän. Vaikka haastateltavien puheissa moni asia toistuukin, niin suurimmaksi osaksi kaikilta löytyy sellaista näkemystä ettei kirjan lukeminen muutu puisevaksi. En lähde liikaa spoilaamaan, mutta alun Beheritin ja Impaled Nazarenen osuudet ovat välistä aika hysteeristä luettavaa - varsinkin jälkimmäisen. Tosin Pirunkehto ei ole mikään juorukirjasto, vaan pysyy sisällöllisesti jämäkkänä. Se nyt vain on niin, että hevibändien toimiessa, toisinaan touhuissa on vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Yhtenä hieman huvittavanakin knoppina kirjassa selviää - erityisesti alkuajan bändeille - niiden keikkavelvoite, jos ne treenasivat esimerkiksi kunnan ylläpitämissä tiloissa. On kutkuttavaa ajatella että yhtyeiden piti mennä kansalaisten keskuuteen laukomaan saatanallista viestiään kunnan rahoilla, koska säännöistähän ei voi livetä.

Kirjan eri osien välillä voi myös tehdä huomion, kuinka aatemaailman alleviivaus ja sen muoto muuttuu ja korostuu kirjan edetessä. Varsinkin kirjan viimeisen osan, Gnosiksen, uudemman polven bändien kosmisiinkin ulottuvuuksiin ulottuvat näkemykset eroavat aika vahvasti alun suoraviivaisemmasta ja perinteisemmästä näkökulmasta saatanallisuuteen. Siltikin, Saatana - eri muodoissaan - on aina kirjassa esiintyvien artistien voimavarana toiminut entiteetti. Genre venyy siis hyvin paljon eikä sen sisälläkään olla aina samaa mieltä asioista. Suurinta kalabaliikkia herättänee NSBM, joka esittäytyy Pirunkehdossa lähinnä Goatmoonin muodossa. Ikäheimonen säilyttää tässäkin aiheessa linjansa eli antaa tekijöiden puhua ja lukijoiden tehdä omat johtopäätelmänsä. Pirunkehto muistaa ottaa esiin myös suomalaisen kirkonpoltonkin historiaa, siinä missä myös Azazelin Tähden veljeskunnan filosofisemman näkökulman.

Pirunkehto tarjoaa erilaisille lukijoille eri asioita, mutta kaikille paljon. Satunnaiselle lukijalle se voi olla vain lauma pingviinimaskisia nuoria miehiä, toiselle mielenkiintoinen lukuretki metallimusiikin synkempään maailmaan. "Alan ihmisille" kirja ei yleisellä tasolla välttämättä tarjoa mitään uutta, vaikka osaa sen sisällöstä ei ole koskaan aiemmin julkaistu muualla. Pirunkehto ei myöskään pyri olemaan se kattavin tahi tyhjentävin lähdeteos, vaan ensisijaisesti opus suomalaisen black metalin historiaan. Se ei ole täydellinen, ja Ikäheimonen itsekin toteaa alkusanoissaan, että kipeitäkin ratkaisuja piti tehdä. Kirjasta puuttuu muutamakin sinne ehkä kuulunut nimi, mutta toisaalta: olisivatko ne tuoneet mitään oleellista kokonaisuuteen? Kirja antaa joka tapauksessa hyvän kuvan genren kehityskaaresta, tekijöiden mielenlaadusta, periksiantamattomuudesta sekä siitä, ettei lähdetä markkinavoimien vietäväksi. Rokkikukkoiluahan ei Härmässä kauaa katsella...

Black metal on yllättävänkin laaja ja monimuotoinen kokonaisuus, jonka olemuksen ymmärtämiseen ei yhtä oikeaa vastausta ole. Moni asia on muuttunut, mutta moni asia silti seisoo edelleen entisillä paikoillaan. Ensimmäisenä kirjallisena teoksena suomalaisen blackmetallin maailmaan, ja näinkin kattavana, Pirunkehtoa parempaa lähtölaukausta ei voi edes vaatia.

- Janne Rintala 12.9.2016


Palttiarallaa vuotta aiemmin suomeksi alkuperäisteoksena julkaistu Pirunkehto käsitteli kotimaista black metal -skeneä, sen bändejä ja soittajia varsin kokonaisvaltaisesti ja kiitettävin arvosanoin. Kirja toden totta osoittautui kattavaksi läpileikkaukseksi Suomen black metal -historian osalta ja vaikka pieniä puutteita sattui silmiin siellä tai täällä, kokonaisuutena kirja on kehunsa ansainnut.

Monin eri anekdootein ja kuvin täydennetty teos ei juuri täydennystä kaivannut, mutta sellaisen kuitenkin sai nyt, kun kirja on julkaistu myös englanniksi käännettynä. The Devil's Cradle on edeltäjästään poiketen mustakantinen kultavärikirjaimin koristeltu järkäle, jossa sisältöä on reilut 550 sivua. Sivuja on tullut siis aiempaan nähden jonkin verran lisää, mutta pelkkä uusi sisältö ei kaikkea selitä. Jonkin verran lienee käännös tehnyt tehtävänsä, mutta myös kirjasinkoolla lienee asiaan merkitystä. Olivatpa syyt mitkä tahansa, kirja on karkeasti ottaen 95-prosenttisesti sama kuin edeltäjänsä, ainoastaan kieli on vaihtunut.

Uusia osasia ovat Tico-Tico-studion Ahti Kortelaisen haastattelu sekä erityisesti Anal Blasphemy -yhtyeestä ja Hammer of Hate -levylafkasta tunnetun Jarkko "Molestor Kadotus" Hirtolahden haastis. Molemmat ovat mielenkiintoisia lisäyksiä alkuperäisteokseen, vaikkakaan eivät mitään mullistavia täydennyksiä. Eivät siis sinänsä syitä päivittää suomeksi hankittu alkuperäisteos uuteen enkkuversioon.

Vaan eipä kotimainen yleisö tämän version pääasiallinen kohderyhmä olekaan, vaan ulkomaanelävät, jotka eivät kotimaamme bm-skenestä niinkään vielä tiedä. Joka tapauksessa käännöstyö vaikuttaa olevan hyvää, eikä silmiin sattunut muutenkaan mitään lapsuksia tai hassuuksia. Kaikkiaan kirja on loistava valinta kummalla tahansa kielellä koettuna. Jos on hyvää lahjaideaa vailla ulkomaista metalliystävää ajatellen, tämä on juuri oiva täsmälahja.

- Serpent 9.12.2017



09.12.2017, Janne Rintala / Serpent
https://fi-fi.facebook.com/pirunkehto/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Osta Lukukertoja : 5902
Palaa »