Kansitaide Raivoa ja voimaa!
Lydon, John
KIRJA

[ Like Kustannus ]

( 6 )
ISBN: 978-952-01-1174-8
Ilmestyi: 08/2015
Sivumäärä: 529 ss.
Sidosasu: sidottu
Alkuteos: Anger is an Energy! The New Autobiography
Suomentaja: Juha Ahokas

John Lydon lienee monelle tutumpi Johnny Rottenina, Sex Pistolsin rääväsuisena ja provokatiivisena laulajana. Miehen toinen, huomattavasti pitkäikäisempi ja tuotteliaampi yhtye Public Image Limited kuuluu sekin jokaisen vähänkään vaihtoehtoisempaa musiikkia kuuntelevan yleissivistykseen. Raivoa ja voimaa! –omaelämäkerrassaan Lydon käy läpi molempien yhtyeiden historian omasta näkökulmastaan, muttei tunnu päästävän lukijaa kunnolla pinnan alle.

Heti johdannossa Lydon vakiinnuttaa tyylin: teksti on rönsyilevää, aiheiden välillä pompitaan tajunnanvirtamaisesti, kronologia ei aina pidä kutiansa ja vaatimattomuus on tuntematon sana. Lydon tietää mitä on urallaan saavuttanut eikä vähättele ansioitaan, eikä oikeastaan paljon muutakaan omasta hienoudestaan. Joka käänteessä hän alleviivaa omaa loistavuuttaan, kekseliäisyyttään, sivistyneisyyttään ja saavutuksiaan. Ainakin osittain kyseessä on tietenkin tietoisesti valittu tyylilaji: eihän kukaan voisi kuvitella Johnny Rottenia julistamassa että ”oon mä joissain asioissa mun mielestä ihan näppärä”, kyllä Rottenin kuuluu huutaa itsevarmasti että hän on aa ja oo. Tästä huolimatta: alta aikayksikön tämä rupeaa tympimään kun sitä yliviljellään.

Oman erinomaisuutensa lisäksi Lydon haluaa jatkuvasti alleviivata avomielisyyttään ja ennakkoluulottomuuttaan, mutta toisaalta tuo jatkuvasti tahattomasti ilmi tietynlaista pikkusielumaisuutta. Tämä käy ilmi esim. siitä, miten hän moneen otteeseen kritisoi The Clashia, kutsuen tätä Sex Pistolsia monin verroin monipuolisempaa ja musiikillisesti rohkeampaa yhtyettä suoraviivaiseksi kaahaukseksi ja vähätellen The Clashin ideologista puolta, kun hän samalla yrittää vääntää Pistolsista reilusti poliittisempaa bändiä kuin se oikeasti oli. Myös työväenluokkaisen katupunkin kantaisiin kuuluva Sham 69 saa vähemmän mairittelevaa kommenttia osakseen – liekö bändi ollut liian suoran työväenluokkainen, jotta itsensä kovan luokan työväenluokkalaiseksi julistava Lydon voisi sietää moista ”varpaille astumista”, vai lieköhän syynä Sham 69:in ja Pistolsin rippeiden kariutunut yhteistyö joka Lydonia korpeaa (”Sham Pistolsiksi” nimettyä lyhytikäiseksi jäänyttä viritelmää jossa Lydon ei ollut mukana, ei kirjassa mainita)? Lydonin on myös ilmiselvästi vaikea niellä sitä, ettei punk kehittynyt siihen suuntaan kuin hän halusi, joten hänen pitää useaan otteeseen haukkua Pistolsin jälkeistä punkkia melko armottomin sanankääntein – tietenkin samalla alleviivaten kuinka punk hän itse on.

Lydonin elämäntarina on itse asiassa tämän kirjan perusteella vähemmän kiinnostava kuin urasta voisi luulla: työväenluokkaisesta perheestä kotoisin oleva poika vietti sen ajan ja oman sosiaaliluokkansa mittapuulla melko tavallisen nuoruuden, innostui musiikin kuuntelusta varhaisella iällä ja joutui puolivahingossa aloittelevan bändin solistiksi parikymppisenä. Yhtye oli tietenkin Sex Pistols, eräs kaikkien aikojen kohutuimmista bändeistä, joka kauhistutti kotimaataan Iso-Britanniaa ja maailmaa laajemminkin oikeastaan aivan naurettavissa määrin: kuten tämänkin kirjan rivien välistä voi lukea, kyseessä oli pitkälti keskenkasvuisten poikien uhosta ja rellestämisestä, mutta silti lehtien etusivut täyttyivät kauhisteluista, ja bändistä laulaja etunenässä leivottiin Iso-Britannian virallisia mätämunia. Pistolsin hajottua omaan mahdottomuuteensa Lydon perusti Public Image Ltd:n ja on siitä lähtien häärännyt sen parissa alati vaihtuvan jäsenistön kera. Henkilökohtaiseen elämään mahtuu toki huumeiden ja viinan kanssa törttöilyä, mutta ainakin tämän teoksen mukaan yllättävän vähän verrattuna lapsuudenystävään ja Sex Pistols -bändikaveriin Sid Viciousiin.

Sex Pistolsin vaiheista Lydon ei jaksa hirveästi jaaritella: näitä hän on puinut jo aiemmassa kirjassa, ja muutenkin Pistolsin historiaa on pohdittu jo aivan tarpeeksi. Periaatteessa Lydon haluaa vain vielä kerran alleviivata että Pistols ei ollut kaksikko Malcolm McClarenin ja Vivienne Westwoodin mikromanageroima luomus, vaan oikea bändi – ja toteaa että bändin imago oli käytännössä täysin hänen ansiotaan. McClarenista Lydonilla ei muutenkaan ole paljoa mukavaa sanottavaa, mikä ei yllätä sillä muidenkin kuin Lydonin mukaan McClaren oli aikamoinen näätä mieheksi. Ikävä kyllä Pistolsin vaiheissa olisi varmasti ollut paljon enemmän viihdyttävää kerrottavaa kuin PiL:in urassa, joka tuntuu lähinnä koostuvan bändin sisäisistä riidoista, riidoista levy-yhtiön kanssa ja riidoista lehdistön kanssa. Loppujen lopuksi PiL:in tarina (ja osittain myös Lydonin tulkinta Pistolsista) on se vanha tuttu tarina artistista, joka ei löydä yhteistä säveltä musabisneksen ja soittokavereiden kanssa koska ei halua tinkiä visioistaan ja tehdä vesitettyä kompromissia – ja lopussa tietenkin kiitos seisoo, ainakin tavallaan. Lydon itse tosin väittää että PiL:issä on aina ollut kyse oikeasta bändistä eikä Lydonista ja sessiomuusikoista. Kovin syväluotaavaa kurkistusta Lydonin luovaan prosessiin kirja ei tarjoa. Sama koskee miehen aatteellista puolta ja maailmankuvaa: tässä teoksessa näiden avaaminen jää pitkälti kuluneiden iskulauseiden ja latteuksien tasolle. Lydon puhuu paljon mutta sanoo vähän.

Kirjan takakannessa San Fransisco Gate kehuu teoksen kielenkäyttöä, sanoen että Lydon ”viljelee upeasti puhekielisiä ilmaisuja”. Liene sanomattakin selvä että nämä ovat kadonneet täysin käännöksessä – enpä kadehdi suomentajan alusta alkaen tuhoon tuomittua urakkaa! Vaikea sanoa kuinka paljon kirjan tönkköys johtuu käännöksestä, mutta veikkaan että tuntuvasti kuitenkin. Suomentaja on varmasti yrittänyt parhaansa, mutta eihän puhekieltä voi kääntää toiselle kielelle ilman että menettää paljon aivan oleellista. Myös kerronnan epäjohdonmukaisuus, jossa henkilöitä joskus tuntuu ilmestyvän tyhjästä tai ei vaivauduta kertomaan kirjan kannalta olennaisista henkilöistä paljon mitään taustoja, ja jossa levy-yhtiö on yhdellä sivulla bändin puolella ja seuraavalla sitä vastaan ilman mitään selityksiä, syö kirjan tehoa.

Ikävä kyllä Lydon on kirjoittanut värikkäästä urasta ja yhtä värikkäästä hahmosta harmaan kirjan, josta jää sellainen tunne ettei Lydon ole onnistunut tunkeutumaan oman itsensä syvimpään olemukseen kirjoitusurakan aikana.



26.03.2016, Jesse Ryhänen
http://like.fi/kirjat/raivoa-ja-voimaa/ Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Osta Lukukertoja : 1424
Palaa »