Kansitaide Bloody Island
Running Wild
sima

[ Ballroom Hamburg ]

( 6½ )
Maustettu sima
Kierrekorkillinen pullo 0,75 l
11 % ABV

Heti aluksi on tunnustettava sellainen asia, että kun Running Wildin simat saapuivat postin mukana, päätin laittaa ne sellaiseen järjestykseen, että makunautinnon trendi olisi edes mahdollisesti nouseva. Kirsikka ei yleensä ole hyvää missään etanoliin viittaavassa yhteydessä, ja siman ja chilin yhdistelmä ainakin kuulostaa edes potentiaalisesti mielenkiintoiselta ja juotavalta. Toiseksi kokeiltavaksi jäi siis kuin itsestään Bloody Island, mustaherukalla maustettu sima, joka viittaa Running Wildin uusimpaan Resilient-levyyn ja sen samannimiseen kappaleeseen.

Ilmeisesti Bloody Island on tehty erillisenä sarjana, irrallaan Cherry & Meadin ja Chili & Meadin tuotannosta. Yhtiö sen takana on sama, mutta visuaalinen ilme on onnistuneempi ja eri koulukuntaa, ja sen nimeämisessä on käytetty hiukan enemmän mielikuvitusta. Jos nimikkobiisin sisältävä levy ei yleisen mielipiteen perusteella olekaan missään Blazon Stonen, Pile of Skullsin, saati sitten Death or Gloryn tasolla, on mustaherukka kuitenkin mielenkiintoinen ja mahdollisesti onnistunutkin valinta. Ainakin se toimii alkoholittomissa yhteyksissä; oktaanipitoisten hupijuomien joukossa sen menestys taas on keskitasoa. Belgialaisten lambic-oluiden joukossa Cassis-tyyppiset alet eivät ole mitään ihmeellisiä nautinnon lähteitä verrattuna kriekeihin, mutta mustaherukkalikööri seosaineena on melko toimiva. Erityisesti kuivan kuohuviinin kanssa sekoiteltu Kir Royal, joukko muita kesäisiä booleja, ja jokunen maailmalla vastaan tullut muukin juomasekoitus on toki maistunut, kuten myös mustaherukka lämpimien talvijuomien joukossa.

Bloody Islandin väri voisi hyvin kuulua Bordeaux-punaviinille, eikä mehu lasissa vaikuta ainakaan visuaalisesti aivan yhtä kilotonniluokan sokeripommilta kuin Cherry & Mead. Juoma on rehellisesti sanottuna ulkonäöltään reippaasti vähemmän luotaantyöntävä kuin edeltäjänsä. Sen tuoksussa on samaa simoille ilmeisesti tyypillistä tunkkaisuutta ja hiivaa, ja mustaherukan happamammat aromit nousevat kevyesti esiin, runsaampana kuin kirsikkaversion latteat tuoksut. Mitään valtavaa etumatkaa se kuitenkaan vielä saa repäistyä kummankaan kategorian osalta. Sen verran skeptinen mieli hiljattaisen kirsikkaisen nautinnon jälkeen vielä on.

Ensimmäisen huikan maku on paljon laajakirjoisempi ja vähemmän sokerinen kuin kirsikkaisen kaverinsa. Jos se kohta onkin edelleen oluen ystävän kielellä kovin makea, ei se kuitenkaan saa aikaan välitöntä melassihikoilua ja siirappikyyneleitä. Mustaherukka maistuu vahvasti, muistuttaen ruokakaupoissa myytäviä mustaherukkamehutiivisteitä laimentamattomina. Jos Bloody Islandia maistaisi sokkotestissä, olisi vaikea arvata sen olevan simaa, ja ajatus ehkä hiipisi jonnekin keskitasoisesti onnistuneen herukkaisen kotiviinin suuntaan.

Kielen tottumisesta juoma selviää myös Cherry & Meadia paremmin. Se ei muutu ainakaan heti ällöttävän imeläksi, ja mustaherukka jaksaa maistua marjaiselle eikä muutu esanssiseksi parodiaksi itsestään. Jotain selkeästi Marlin tiivisteestä keitellyn alkoholittoman glögin tuntua makustelu nostaa esille, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Toisen lasillisen aikana ensimmäisen huikan laajasta makukirjosta toki valikoituu muutama kapeampi sektori viipyilemään, ja makumaailma latistuu hiukan, mutta edelleenkään kyse ei ole kemiantehtaassa tehdystä esanssi-irvikuvasta. Bloody Island sisältää selvästi oikeaa marjaa, ja hyvä niin. Hiilihappoa siinäkään ei ole, mutta eipä se toisaalta sitä samalla tavalla kaipaakaan kun kirsikkaversio.

Puolen pullon kohdalla maku alkaa kaivata rinnalleen jotain muuta, vähintäänkin suolaista naposteltavaa. Samalla mieleen hiipii epäpyhä ajatus mustaherukkasiman käyttämisestä juomasekoituksissa, jotta sen melkoista sokeripitoisuutta saisi hiukan taitettua. Ja kappas, Schweppesin Indian Tonicin kanssa sekoitettuna se toimiikin kohtuullisesti, lukuun ottamatta aikaisempaa pahemmin pintaan tunkevaa leivontahiivan tympeyttä. Tonicin katkeruus nostaa myös esiin makuja, jotka assosiotuvat mustaherukan marjan kuoreen ja siinä roikkuviin kuiviin osiin, joten blandaus tällä tavalla vaatii sitä, että juoja mauttii sekä makeista että kitkeristä mauista.

Vaikka Bloody Island onkin reippaasti vähälahjaista kirsikkaveljeään parempi juoma, ei se pysty nousemaan sellaiselle tasolle että varsinaisesti lisää tekisi mieli hankkia. Kokemuksena se ei suinkaan ole vastenmielinen, vaan enemmänkin kuriositeetti. Pullo jaettuna vaikka neljälle hengelle saattaisi jopa puolustaa paikkaansa sellaisissa illanistujaisissa joissa raikaa saksalainen speedmetalli, ja jonka osanottajien joukossa kenties istuu pari naisihmistä jotka etäisesti muistuttavat Geena Davisia Kurkunleikkaajien saaren ajoilta... tai sitten ei... mieluummin ei ehkä kuitenkaan... Unohtakaa tuo, jooko?

Kirsikkaisen version jäljiltä Bloody Island on positiivinen yllätys, muttei kuitenkaan mikään loistava juoma. Uudelleenkin se saattaisi maistua, jos joku muu sitä Saksasta tilaa, eikä koko pulloa tarvitse mennä kurkkuunsa kerralla kaatamaan; pieninä annoksina se on jopa lievästi nautittavaa, ja ainakin erilaista kuin keskinkertainen bulkki-Shiraz bändilogolla koristeltuna. Siispä piste lisää rohkeudesta, ja siitä että Bloody Island sai minut kuuntelemaan vuosikymmenen tauon jälkeen Death or Glorya. Se ei minittäin ole koskaan huono asia.



11.01.2016, Napero
http://running-wild.de/index.php?site=4&searchstring=&newscat=#01jumpnews Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Lukukertoja : 1455
Palaa »