-->
Kansitaide Wine & Purgatory Cherry & Mead
Running Wild
sima

[ Ballroom Hamburg ]

( 2½ )
Maustettu sima
Kierrekorkillinen pullo 0,75 l
10 % ABV

Merirosvot, nuo urheat, normaaliin puheeseen kykenemättömät, merien laeista kakat nakkaavat pahanhajuiset turjakkeet, jotka vailla pelkoa käyvät merta päin, ja joskus yllätyksekseen löytävät itsensä krapulaisina autiosaarelta mukanaan yksi ainoa pullo janojuomaa ja musketti jossa on yksi ainoa lyijykuula...

Imperiumin arvostelijat, nuo nörtihtävät, ainoastaan hevistä puhuvat, kielioppisääntöjä parhaan kykynsä mukaan noudattavat hyvänhajuiset pöppiäiset, jotka ennakkoluulottomasti käyvät fanituotteen kuin fanituotteen kimppuun, ja joskus saattavat saada siitä krapulankin, jos sellaiseen olisi taipumusta, ainakin jos kyseessä on epämääräisistä aineksista käyttämällä valmistettu haljun punertava janojuoma...

Ja kukapa olisikaan parempi taho saattamaan yhteen nuo kaksi yllä mainittua marginaalista ihmisryhmää kuin kaikkien merirosvohevibändien kantaisä, Running Wild? Pöydällä napottaa pullo Running Wildin lipun alla julkaistua Wine & Purgatory Cherry & Mead -simaa, eikä niin kieli kuin mielikään lainkaan tiedä mitä odottaa. Hirvittää hieman, mutta ei muuta kuin korkki auki ja maistelemaan.

Taustatietona kerrottakoon sen verran, että Running Wild on muista alkoholipohjaisia fanituotteita julkaisseista yhtyeistä poiketen tuonut markkinoille kolmen siman sarjan. Kaikki kolme liikkuvat vahvuudeltaan 10-11 painoprosentin tienoilla, ja ne on maustettu eri lisäaineilla. Yhdestä löytyy mustaherukkaa, toisesta peräti chiliä, ja kolmannen, ensimmäisenä testipenkkiin ruuvatun humppalekan sisältöä sävyttää tukeva tujaus kirsikkaa. Sen etiketti ja nimi viittaavat vuoden 1984 Gates to Purgatory -albumin aikaan, jolloin yhtye ei ollut lyriikoissaan vielä edennyt aivan merirosvoteemaan saakka. Mutta se tuskin haitannee... aikamoinen piraatti pitää nimittäin olla, jos Cherry & Meadia yhtä pullollista enempää aikoo juoda.

Kirsikka on vanhemman etyylialkoholiharrastajan näkökulmasta hiukan hankala vihannes juoman maustajaksi. Suurin osa kirsikkaa sisältävistä juomista kun tapaa olla jonkinlaista ällöttävän makeaa tai muuten päällekäyvän tympeää äpättiä, jota humaloidun oluen kitkeryydestä tai mallasviskin terävyydestä nauttivan kitalaen on kovin vaikea hyväksyä ainakaan kertanaukkua suurempina määrinä. Pirteän poikkeuksen muodostavat toki esimerkiksi belgialaiset kriekit, joiden rutikuivaksi käytetty ja melkoisen hapan kirsikka on parhaimmillaan hyvinkin nautittava tuttavuus, ja jotka lunastavat paikkansa maailmassa jo pelkästään erinomaisina aperitiiveina. Kovin monessa muussa yhteydessä kirsikka ei kuitenkaan ole viimeisen neljännesvuosisadan aikana kyennyt olemassaoloaan oikeuttamaan. Ennakkoluuloja siis riittää, mutta avoimin mielin kun yritetään, niin eiköhän tämä tästä. 

Cherry & Meadin tuoksu on melko olematon, mutta makeahko, vain lievästi kirsikkainen. Juoman väri on erittäin valjun punaviinin ja laihaksi sekoitetun Mehukatti-sekamehun puolivälistä, ja nesteen laiskanlainen liikkuminen lasissa varoittaa jo etukäteen melkoisesta sokeripitoisuudesta. Etiketin lisäksi juuri mikään visuaalinen tai olfaktorinen osa-alue ei siis lupaa kovin hyvää.

Ensimmäinen huikka on odotetusti huiman makea, mutta yllättäen vaikuttaa että kirsikan annostelussa on pidetty maltti mukana. Se maistuu läpi juoman hiukan tunkkaisesta perusvirityksestä, mutta jo toisella maistilla se vetäytyy hiukan kauemmas taka-alalle, ja pelkistyy omaksi hiukan esanssisen oloiseksi kokonaisuudekseen. Jonkinlaista kuivemmaksi käytettyä ja hapokkaampaa makua odottanut suu ei oikein tahdo pysyä mukana, mutta lisähuikat kertovat omaa karua kieltään. Kirsikka hiipii kielen tottuessa yhä suurempaan asemaan, ja peittää jo kuudennella huikalla kaiken muun. Hiilihappoa juomassa ei ole lainkaan, vaan se läikkyy lasin pohjalla puolihyytyneen verinäytteen näköisenä. Se on sääli, sillä jonkinlainen hapokkuus olisi voinut pelastaa tämänkin juoman maun. Toisaalta aitoon ja oikeaan viikinkisimaan eivät kuplat kuulu.

Cherry & Mead ei valitettavasti ole oikein millään mittapuulla mitattuna kovinkaan hyvä juoma. Sen valtava makeus yhdistettynä kirsikan maun lopulta kaiken peittävään imelään tahmeuteen ei yksinkertaisesti miellytä, eikä koko pullolla ole oikein mitään muuta tarjottavaa. Edessä on 0,75 litran maisema, jossa kaikki on tahmeaa ja sokerista, ja jonka läpi tarpominen on väkinäistä touhua. Horisontti on hailean punertava, ja kaikki tihkuu imelyyttä. 

Fanituotteena Cherry & Mead taas muodostaa melkoisen enigman. Toisaalta on nostettava Hampurin pikametallimiehille hattua siitä, että fanijuoma ainakin poikkeaa muiden samaan kelkkaan hypänneiden yhtyeiden tarjoamasta. Toisaalta vanhemman polven speedmetallia olisi paremmin edustanut olut tai viski. Kun juoma on jotain punaista ja makeaa, herää kysymys että olisiko tämä kuitenkin istunut paremmin vaikkapa puolitoista vuosikymmentä vanhemmille naispuolisille Pate Mustajärvi -faneille? Tämä sima on kuin kasa punaisia nallekarkkeja, ja makumaailma saattaisi vedota enemmän Hevisauruksen fanikuntaan. Edes hiukan äkäisen vanhan koulukunnan metallin diggarille Cherry & Meadilla ei ole paljoakaan annettavaa. Ei osunut vesirajaan, ei uponnut kuin yrittämällä.

Puolivälissä pullollista nuo kaksi muuta pöydän nurkalla vuoroaan odottavaa fanituotepulloa alkavat näyttää hiukan pelottavilta. Jos nyt kuitenkin mieluummin ensin pieni nassakallinen karibialaista rommia Kuolleen Miehen Kirstun valkealla hiekkarannalla, ja sitten vapaaehtoisesti mustaruudilla lyijypallo ohimoon?



05.01.2016, Napero
http://running-wild.de/index.php?newsid=142&site=3&newscat= Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Lukukertoja : 1146
Palaa »
Bookmark and Share