Kansitaide Rocks – Minä ja Aerosmith
Perry, Joe & Ritz, Joe
KIRJA

[ Minerva Kustannus ]

( 9+ )
Ilmestyi: 10/2015
Sivumäärä: 476 ss.
Koko: 148 x 210 mm
Sidosasu: sidottu, kuvaliite
ISBN: 9789523121966
E-kirjan ISBN: 9789523122291
Suomennos: Ben Varon
Kansi: Simon & Schuster

Rocks – Minä ja Aerosmith on jo toinen suomennettu Aerosmith-kirja. Steven Tylerin muisteloihin verrattuna kitaristi Joe Perryn ote elämään on lungimpi. Niinpä tämä teos on ainakin Aerosmithiin nähden aivan toisesta näkökulmasta. Perryn ja muun bändin muukin elämä kuin päihteiden käyttö oli varsin holtitonta joten tarinasta nauttiakseen ei tarvitse digata bändin musiikista. Tai mistäpä minä sen oikeastaan tiedän..? En tosin välitä ihan näistä uusimmista tuotoksista.

Rocks kertoo onneksi myös sen – ainakin rivien välistä – miksi levyt Pumpista eteenpäin ovat heikkoja. Niihin aikoihin mennessä tarinasta on kadonnut myös hauskuus. Siihen asti meno onkin paikoin melko hulvatonta, ja varsinkin Aerosmithin alkuajat Perry haamukirjoittajineen kertoo mukaansatempaavasti. Moni tarinan henkilö on kuin suoraan Carl Hiaasenin dekkarista! Ehkäpä myös järjestäytyneestä rikollisuudesta kertovissa tv-sarjoissa on enemmän todellisuuspohjaa kuin luulisi… tai sitten sankarimme ei anna tosiseikkojen pilata hyvää tarinaa. Perryn ihmissuhdekuvioiden ja Aerosmithin seikkailujen ohessa saamme mukavia välähdyksiä amerikkalaisesta elämänmenosta yleensä.

En tämänkään luettuani lakkaa ihmettelemästä jenkkien tapaa huutaa terapeutti apuun pienenkin ongelman ilmetessä. Perryn ja Tylerin säätöä seuranneet voivatkin tästä jo päätellä, että klinikalla vieraillaan tarinan edetessä kerran jos toisenkin. Kaikenlaisia kunnianosoituksia Rock and Roll Hall of Famesta lähtien riittää, ja ne olisi oikeastaan saanut listata diskografian yhteyteen. Sen verran yhdentekevä tuo taipumus pystien jakamiseen kuitenkin on, ettei siitä pistemenetyksiä sentään aiheudu. Kunhan tässä ihmettelin. Ihmetys vaivaa lukijaa myös, kun managerin laajamittainen manipulointi paljastuu. Miten tämä on ollut mahdollista? Tai selviäähän se, mutta lukekaa itse! Samalla asettuu muutamakin Aerosmithin ympärillä vellonut kohu oikeisiin mittasuhteisiin. Kuten nyt vaikkapa se, missä kerrottiin bändin etsivät uutta solistia. Itse en siihen uskonut koska ei bändin lähipiiriin kuuluvaa Derek St. Holmesia olisi etsiä tarvinnut.

Takaisin asiaan: Rocks – Minä ja Aerosmith toistaa muutaman muun rock-elämäkerran kaavaa. Ensi alkuun rellestäminen on hauskaa, mutta jossain vaiheessa homma riistäytyy lapasesta. Perryn kuiva huumori nostaa tarinan porrasta useimpia verrokkeja ylemmäs. Ihmissuhdekarikoissa luoviminen, päihdeongelmat ja kaikkinainen säätö bändin kanssa on kerrottu rehellisen oloisesti. Lukijan sympatia on päähenkilön puolella suuren osan ajasta. Tarinat ajalta oman bändin kanssa ovat sen verran kaikesta glamourista vapaita, että luulenpa Perryn soololevyn Have Guitar Will Travel olevan oikein osuvasti nimetty.

Kirjan suomentaja Ben Varon on tehnyt hyvää työtä. Tällaiset opukset pitäisikin esimerkiksi lainsäädäntöteitse määrätä muusikoiden käännettäväksi. Sen verran hyvin on kääntynyt ainakin musiikkijargoni. Teksti itsessään on melko kirjakielistä. Vaikka puhekieli usein toimiikin, saattaa yleiskieli kestää ajan kulumista paremmin. Kitarafriikit saavat ison annoksen makeaa: lopussa on liite, missä haastatellaan Perryn teknikoita. Kalustoa esitellään luetteloiden muodossa ja vähän muutenkin, ja vieläpä useamman eri kiertueen esimerkin voimin. Myös diskografialle nostan lakkia vaikka se sisältääkin myös sellaisia Aerosmith -levyjä, joilla Anthony Joseph ei itse soita, ja vaikka katalogi on melkoisen lyhyt muutaman muun 70–luvun bändin vastaavaan verrattuna.

Osaset ovat siis varsin hyvin tässä teoksessa – jopa niin hyvin että muutama kiusallinen lipsahdus oikolukuosastolla voitaneen antaa anteeksi. Mielenkiintoinen tarina – hauska ja traaginen; rock-tähden uraa suunnittelevalle myös opettavainen.

Kympin arvosanasta kirjan erottaa se, että Aerosmithin asioissa pyöritään liikaa Perry-Tyler -kaksikon ympärillä. Brad Whitford, Tom Hamilton ja Joey Kramer jäävät aivan liikaa statisteiksi. Kramer on tosin kirjoittanut omat muistelmansa. Saataisikohan ne suomeksi seuraavaksi...



01.01.2016, Ismo Karo
http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1200 Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.netissä Osta Lukukertoja : 1207
Palaa »