Hieman pitkin hampain tartuin Freddie Mercuryn elämäkertaan, sillä saman tekijän Jon Bon Jovista kyhäämä tarina oli vielä tuoreessa muistissa. Kyseinen teos löytyy kotikirjastostani, ei kohdasta är, niin kuin rock, vaan höö, niin kuin hömppä. Queen-ikonin kohdalla asiat ovat piirun paremmin. Kyseessä ei silti liene mikään virallinen elämäkerta, sillä esimerkiksi ainoa bändikaveri, jota on varta vasten kirjaan haastateltu, on kiertuekosketinsoittaja Spike Edny.

Erittäin monessa kohdassa esitetään arveluja tapahtumien kulloisestakin kulusta, mikä tuodaan tekstissä esille hyvinkin hienovaraisin viittein, eli aivan kiveen hakattuna totuutena Freddie Mercury - Elämäkertaa ei ole syytä lukea. Jos se ei haittaa, tarjolla on kohtuullinen lukuelämys, jossa kerrotaan lomittain Mercuryn ja Queenin musiikillinen nousu ja tähden värikäs yksityiselämä. Jälkimmäisessä häiritsee kirjan alkupuolella se huolellisuus, jolla pohdiskellaan päähenkilön intiimiä puolta, tyyliin "milloin Mercury tajusi olevansa homo".

Tarinan edetessä ulkomusiikillisissa puolissa painotus siirtyy muihin asioihin. Hyvä näin, sillä juhlia Freddie todellakin osasi! Bileistä riittääkin hyvin tarinaa. Miltei hamaan loppuun asti tähti piti kutsuja ystävilleen ja edelleen vieraili levytysstudiossa, mistä päästäänkin kirjan mielenkiintoisempaan antiin. Queenia jostain 1980-luvulta saakka diggailleena en voi sanoa oppineeni juurikaan mitään uutta yhtyeen historiasta, mutta varsinkin ajat ennen ensimmäistä levyä on kuvattu mukavan seikkaperäisesti. Musiikillinen tarina kantaa kohtuullisesti jonnekin Bohemian Rhapsodyn aikoihin, jonka jälkeen yksityiselämän rääpiminen saa suuremman tilan. Toki siinä vaiheessa tähti on jo syttynyt ja rahaa riitti bilettämiseen. Mutta kaiken kaikkiaan musiikista puhutaan enemmän kuin em. Jon Bon Jovi –kirjan perusteella odotin.

Jonkinasteinen pettymys tällä kertaa oli Jacksonin käyttämä kieli. Superlatiiveja ei yliviljelty, eikä isompia kukkasia lauseiden joukosta löytynyt. Tai no, itse en suinkaan pitäisi Mercuryn soololevyä Mr. Bad Guy "uraauurtavana", joksi Jackson sitä väittää, mutta aika pitkälle kirjailija pitäytyy maanläheisemmissä tulkinnoissa kuin edellisessä suomennetussa teoksessaan.

Kirjaa varten tehdyistä haastatteluista löytyy luettelo, mutta muista lähteistä olisin kaivannut tietoa. Sen verran paljon ainakin kitaristi Brian May pääsee ääneen, että melkoinen läjä vanhoja haastatteluja tai muuta vastaavaa on käyty läpi.

Juuso Arvassalon suomennos on asiallinen. Lukijan on uskottu tietävän jotain musiikista ennestään. Esimerkiksi jokaisen bändin nimen jälkeen ei mainita kyseessä olevan yhtyeen. Oikolukukin on tällä kerralla ollut tehtäviensä tasalla (kts. Jon Bon Jovi!).

Kokonaisuutena Freddie Mercury - Elämäkerta on ihan onnistunut tarina. Voisihan se olla vetävämminkin kirjoitettu, mutta ihan mielellään tämänkin tarinan yhdestä rock and rollin kuuluisimmista keulakuvista lukee.