This Is Gonna Hurt ei ole jatkoa Heroiinipäiväkirjoille, vaikka myös sen ympärille on sävelletty kirjan kanssa saman nimen saanut Sixx:AM-albumi. Varsin mielikuvituksettoman nimen saanut suomennos Nikki Sixxin maailma on aiheesta toiseen vaelteleva hajakokoelma ajatelmia ja valokuvataidetta joiden sivussa Sixx paaluttaa myös, Tamia lainatakseni, oman elämänsä prinsiippejä.

Kirjan valokuvallinen anti onkin antoisaa. Sixxin tavallisesta poikkeavassa esteettisessä silmässä epämuodostunut on kauniimpaa kuin tavallinen ja valtavirtakäsityksen mukaista kaunista rumempaa ei olekaan. Kirjailijan mukaan aikomuksena oli "vain esitellä teille joitain valokuvia", mutta kuvallisen ilmaisun ohella teos päätyy kiertämään eksistentiaalisia kehiä, muun muassa puimaan Sixxin ilmeisen tuskaisaa eroa eräästä teevestäkin tunnetusta tatuointitaiteilijasta ja eheytyneen addiktin tapaan, jeesustelemaan päihdemenneisyydestään ja tekemään tunnustuksia. Niistä alastomin taitaa olla se, että Mötikkä-basisti myöntää edelleen olevansa räjähtävän äkkipikainen, joten mistään repäisevistä paljastuksista ei voida puhua. Sixx kertoo rakastavansa bändikavereitaan niin toimintahäiriöiseksi perheekseen kutsumassa Mötleyssä kuin sivuprojektissaan Sixx:AM:ssäkin ja rauhoittuneensa hyväksi, yksiavioiseksi perheenisäksi. Ellei paremmin tietäisi, Sixxin monogamiateesit voisi melkein uskoa.

Tekstissä antoisinta ovat Sixxin kertomukset seikkailuistaan suurkaupunkien syrjäkujilla, fotaamassa muun muassa Vancouverin kodittomia narkkareita ja Moskovan katumummoja. Tarinat kuvien takaa ovat perusteltua ja niiden kieltä valaisevaa sisältöä. Sixxin yhtyeiden faneille iloa ja informaatiota saattaa irrota myös basistin kertomuksista keikkamatkoiltaan ja kiertueuupumuksen rotkoista sekä näkökulmista yhtyeidensä dynamiikkaan, mutta Nikkin itseterapiakseen pyörittelemät pohdinnat lapsuutensa traumoista eivät varmasti kaikkia kiinnosta.

Sixxillä on valokuvauksellista ja taiteellista silmää, josta epävisuaalinenkin lukija kykenee suhteellisen vaivatta hahmottamaan muun muassa Mötley Crüen alkupäivien pseudosaatanallisen imagon alkupisteen. Kuvakirjana This Is Gonna Hurt onkin parhaimmillaan rumankaunista katseltavaa joka kiehtoo kirjan lukijaa samankaltaisella makaaberilla tavalla kuin pihalta löytynyt kuollut pulu pientä lasta. Kuvitus ei kuitenkaan ole kuvotusta, mihinkään huokeaan friikkisirkus-oksettavuuteen tai tarkoitushakuiseen shokeeraavuuteen Sixx ei kuvillaan pyri, eikä joidenkin kuvien omituisuus näyttele estetiikassa liian suurta roolia. Osa kuvista on ihan perinteisessäkin mielessä kauniita.

"Life Is Beautiful", sanoo Sixx:AM uransa tähän saakka parhaassa kappaleessa ja This Is Gonna Hurtin fototaide saattaa avata hiukan siitä, mitä Sixx sanoillaan tarkoittaa. Kaunis, mutta kaksijakoinen kirja, jonka ansiot ovat melkein kokonaan sen visuaalisella puolella.