LoveLies on toimittajasta kirjailijaksi vaihtaneen Miettisen ensimmäinen romaani. Se kertoo tarinan brittibändin Suomen-vierailusta 30 vuoden takaa.
Yleensä kirjailijaksi aikovaa neuvotaan kirjoittamaan tutusta aiheesta ja tämä on aiheuttanut laajalti epäilyksiä, että tämä teos kertoo oikeasti Dogs D’amourin seikkailuista Suomessa ja että ei ehkä olisi kovinkaan fiktiivinen. Samapa se, kohtuullinen tarina aiheesta on saatu.
LoveLies on veijaritarina, matkakirja ja rock-eepos samoissa kansissa. Plus, että se sisältää mukavaa ajankuvaa kolmen vuosikymmenen takaa. Faktaa on sekoitettu joukkoon siten, että osa henkilöistä, joita on vähintäänkin riittävästi, on nimiään myöten skenen tuttuja kasvoja. Osa taas omaa tarkoituksellisen helposti tunnistettavan esikuvan elävässä elämässä. Kuten nyt vaikkapa LoveLiesin tuottaja, Setsuuri- ja Volka–yhtyeistä tuttu Abbott. Kirjasta täysillä nauttiakseen on siis syytä tuntea kotimaisen populaarikulttuurin lähihistoriaa. Muussa tapauksessa täytyy tyytyä fiilistelemään lyhyillä lauseilla, jotka ovat pääosin toimivia. Dialogi on luontevaa ja mukaville sutkauksille hymähtelee tasaisen taajaan.
Ilmeisesti Miettisen toimittajamenneisyys paistaa vielä läpi, sillä vähän vetävämpää teksti voisi olla. Kirjan malttaa hyvinkin laskea välillä käsistään, mitään sellaisia jännitteitä ei ole, että teoksen laskisi kädestään vasta pari tuntia ennen auringonnousua, vaikka tarkoitus oli vain lukea pari lukua ennen nukahtamista. Toisaalta eipä mukana ole isommin tyhjäkäyntiäkään, tylsältä lukukokemus ei tunnu oikeastaan hetkeäkään.
Kaiken kaikkiaan kyse ei siis ole mistään kaunokirjallisuuden klassikosta, mutta tarina on viihdyttävä ja hyvä. Kirjan kuvaama tarina on oikeastaan niin uskomaton, että sen on oltava suurimmaksi osaksi totta, ei tällaista kukaan voi kehitellä vain mielikuvituksen voimalla.
20.09.2011, Ismo Karo |