'Tyhjyys' yhtyeen nimenä ja kolkon majesteettiset vuoristomaisemat levynkannessa ovat varsin, eh, tyhjentäviä tunnusmerkkejä tämän mystisen suomalaisbändin tyylistä. Debyyttilevyllään Tyhjyys nousee raivon siivin lumisten vuorenhuippujen tasolle mutta sukeltaa myös depression täyttämiin limboihin.

Kyse on siis vihan ja vaikerruksen dialogia käyvästä black metalista, jonka tehokeinot eivät ole syntikoissa tai siistityissä soundeissa vaan viiltävän kylmässä tunnelmassa ja epätoivon kielekkeellä hoippuvassa riuhdonnassa. Levyssä on paljon suomalaista vivahdetta Baptismin malliin, mutta Tyhjyys suorittaa messunsa vieläkin tunteettomammin ja lakonisemmin. Mukana on kyllä blastbeatien tuomaa vauhtia ja berserkkimäistä hurmoshenkeä, mutta näissäkin taustalla väijyvät kohme ja katkeruus.

Tyhjyys ei sävellyksellisesti ole kovinta kärkeä ja biisit hukkaavatkin intensiteettinsä muutamaan otteeseen, mutta ojasta bändiä auttaa ylös tyylikäs lead-kitaroiden käyttö, joka tuo mukaan sulavuutta ja eeppistä melodisuutta. Näin hitaampiinkin kappaleisiin saadaan monotonisen toiston lisäksi muutakin sisältöä. Hieman laiskasti karjahtelevat laulut jäävät kuitenkin tässä särömyrskyssä nyt liikaa taka-alalle, ja tämä vain lisää vain musiikin epämääräisyyttä.

Levy pääsee tunnetasolla varsin hyvin tavoitteeseensa, mutta musiikillisesti kahlataan vielä alkutaipaleen hangessa. Tyhjyyden täytyy vielä terävöittää ilmaisuaan ja hioa vahvuuksiaan, jotta todellinen graniittikärki saavutettaisiin.