Saw-leffasarja on edennyt jo kuudenteen osaansa, ja nyt käsittelyssä on kyseisen rainan virallinen soundtrack-julkaisu. Core-allergikot voivat luovuttaa heti alkuun, sillä levyn anti pyörii valtaosin metalcoren eri ilmentymien ympärillä. Toki muunlaistakin kuullaan; Danko Jones rokkalee letkeästi, Kittie rässää naisvoimin ja James Brothers tunnelmoi rauhallisesti. Riehakkaimmissa tunnelmissa puolestaan käy Suicide Silence, jonka deathcore potkii ainakin vaikut korvista, jos ei muuta.
Hatebreedin avaus on suoraan sanoen heikko, sillä jankkaava kappale ei etene mihinkään reilun kolmeminuuttisen kestonsa aikana. Lacuna Coilin jatkonumero on jo toista luokkaa, ja yhtyeen The Last Goodbye on kaunis ja vahva, sopivasti tarttuva pala. Myös It Dies Todayn suoraviivainen melodian ja pauhaamisen yhdistely lukeutuu soundtrackin parhaimmistoon. Neljäntenä kuultava Mushroomheadin The Very Many Few on omiaan palauttamaan levyn tylsistyttävyystason avauksen tasolle, eikä tästä eteenpäinkään varsinaisia huippuhetkiä kuulla, vaikka Shadows Fallilla on sentään hyvää yritystä valloittavan näppärällä kitarasoololla varustetussa kappaleessaan.
Kun miettii Saw-leffojen tunnelmaa, suuri osa soundtrackin valinnoista on epäilemättä osuvia, mutta silkkana musiikkina nautittuna tämä cd on epämääräinen kasa metal/core/rock -rouhintoja, joista suurin osa sijoittuu musiikilliselta laadultaan keskimääräistä heikommalle puolelle. Kai tältäkin kokoelmalta voi kukin löytää ne omat osumansa, jotka itselleni esittivät tällä kertaa It Dies Today sekä Lacuna Coil.
21.01.2010, Sami Kontio |