Olen varmaan ihan väärä kaveri arvioimaan Genitorturersin uutukaislevyä, mutta yritetään. Lähtökodista sen verran, että levy-yhtiö hehkuttaa bändiä maailman seksikkäimmäksi rock-yhtyeeksi ja tyylillisesti kyseessä on goottisävyistä industrial rockia, jonka nokkanaisena on kohtuullisen vetävännäköinen laulajadaami Gen. Riveissä vaikuttaa myös basson varressa muuan David Vincent, joka räplää yhtyeessä jotain muutakin kuin bassokieliä, laulajatar Gen kun sattuu olemaan hänen vaimonsa. Samassa kyseenalaistan hänen musiikilliset ambitionsa yhtyeen edustamaa musiikkityyliä kohtaan, sen verran kaukana ollaan Morbid Angelista.

Genitorturersin lavashow on ymmärtääkseni hyvin vahvasti seksuaalisesti ja S/M-virittynyt, mutta levyllä ei visuaalisille sensoreille ole karkkia tarjolla, vaan arvio pitää vetää musiikillisen annin pohjalta. Tällöin seksikkyyskäyrä vetää vertoja korkeintaan umpijurriselle lemmenhetkelle festari-bajamajassa, sillä Blackheart Revolution on musiikilliselta arvoltaan täysin väärää eritettä.

Vaikka yhtye yrittää kovasti lämmitellä kuulijaansa hieromalla selkään öljyä Marilyn Mansonin ja Rob Zombien hyviksi havaitsemien tanssituskikkojen tahdissa, ei se käytä minkään sortin mielikuvitusta lemmenleikeissään, vaan hinkkaa samaan tapaan aktin alusta loppuun. Tanssibiittiin vetävät rytmit ja taustalla sahaavat kitarat ovat niin kulutettuja jippoja, ettei paketti jaksa kiinnostaa kahden biisin jälkeen pätkääkään. Ja niiden jälkeen olisi kuunneltavana vielä kahdeksan kappaletta, mikä alkaa olemaan jo silkkaa väkisinmakuuta.

Tuotannollisesti ollaan kumitissi-linjoilla: ei väliä vaikka muoto olisi hiottu massiiviseen D-kuppiin, näppituntumalla tuntee silti itsensä huijatuksi. Äänimaailmassa on munaa vähemmän kuin nunnaluostarissa ja varsinkin kitarat olisivat kaivanneet selvästi enemmän Ron Jeremyn hyvänyönhedelmää.

Näyttävyydestään huolimatta myöskään solisti ei vakuuta. Genin avut ovat toki rinnan korkeudella, mutteivät välttämättä keuhkoissa - laulajana rouva ei nimittäin ole kovin persoonallinen, vaikka käyttääkin ääntään melko minipuolisesti. Muita instrumentteja on turha edes lähteä arvioimaan, sen verran yksipuolisesta touhusta on kyse.

Genitorturers on tiettyyn alakulttuuriin pureva tuote, jonka tahdissa neonvärisiin kuiturastoihin sonnustautunut väki saa hikoiltua ihonsa turvoksiin pvc-pöksyjensä sisällä, mutta karvainen metallimursu löytänee enemmän seksiä alusvaatemainoksista. Manson, Zombie ja Tägtgren ovat tehneet saman homman aikaisemmin julmetun paljon paremmin ja tyylikkäämmin. Genitorturers jää yksin jonnekin harmaaseen välitilaan räpläämään itseään. Turha pukea itseään dominaksi, jos ei edes piiskaa osaa käyttää - räväkän pinnan alta paljastuikin täyslahna.