Kansitaide Indigo, The
Tideturning
CDS
[ Willowscape ]

( 7- )
01. Tideturning
02. The Drive
03. Casual Hearts

Jyväskylästä kotoisin oleva The Indigo rokkaa löysin rantein uudella Tideturning -minillään. Iloinen AOR-meininki on homman nimi, jota orkesteri tarjoilee kolmen biisin verran. Alakulo on äänitteellä pannassa, sillä bändin edesottamukset nostavat hymynkareen paatuneemmankin synkistelijän kasvoille. The Indigoa ei voi ainakaan laiskuudesta syyttää, sillä 2003 alkaneen uransa aikana bändi on julkaissut jo ennen Tideturningia neljä demoa, kaksi singleä ja The Wait -EP:n, joten tämä kertoo jotain bändin luomisvimmasta.

Uutuustuotoksellaan The Indigo ammentaa vaikutteensa 80-luvun syntikkarock-meiningistä, mutta tuulahduksia on havaittavissa muualtakin, yllättäen jopa reggae-musiikista saakka. Biisit pysyvät kuitenkin hyvin tunnelmissaan, sillä erilaisia soittotyylejä ei ole yritetty sulloa samaan sävellykseen. Vaikka biisit ovatkin keskenään erilaisia, onnistuu bändille ominainen ilottelufiilis kantamaan koko tuotoksen mitan. Kuuntelukestävyydeltään äänite ei ole pitkäaikainen kuuntelunautinto, sillä helppotajuisen tarttuviksi sävelletyt biisit on kuunneltu puhki jo muutamalla kuuntelukerralla. Uskon silti, että tämä minilevy tuo bändille roppakaupalla uusia kuuntelijoita, muttei välttämättä Imperiumin lukijakunnasta.
 



19.01.2010, Olli Rinnekangas
Muita levyarvioita Imperiumissa Lisää »
Wait
Wait
[ MCD ]
http://www.theindigo.fi http://www.myspace.com/theindigomusic Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 564
Palaa »
 
Bookmark and Share