Andrea Haugen alias Nebelhexë on tehnyt pitkän uran folkahtavan ambientin parissa. Naisen projekteihin ovat kuuluneet yhden levyn julkaissut Aghast ja hieman enemmän nimeä kerännyt Hagalaz' Runedance. Vuodesta 2004 lähtien hän on julkaissut musiikkiaan Nebelhexë-nimen alla, ja viime vuoden puolella ilmestynyt Dead Waters on projektin kolmas täyspitkä albumi.

Sen vähän mitä Hagalaz' Runedancesta muistan, voin sanoa että Dead Waters jatkaa kohtuullisen odotetulla linjalla. Haugenin persoonallinen fraseeraus ja hieman The Cranberriesin Dolores O'Riordania muistuttava ääni kerrostuu simppelien, usein etnomusiikkivaikutteisten taustojen ja looppien päälle, ja näin kokonaisuudesta muodostuu levollinen ja vähäeleisen vapauttava. Yksi levyn parhaista kappaleista, 19th Century Ghost, muistuttaa itse asiassa reilusti valtavirtaisempaa Enyaa, enkä sano tätä mitenkään negatiivisessa mielessä. Keskimäärin meno on Dead Watersilla kuitenkin hitusen verran voimallisempaa.

Moneen makuun tai mielentilaan Dead Waters on varmasti tylsää kamaa, mutta levyyn tarttuvat tietävät varmasti, että kyseessä on ennemmin viipyilevä kuin villitsevä albumi. Itseäni häiritsee levyllä eniten se, että vain harvat instrumentit tuntuisivat olevan aitoja. Kaikenlaisia mallinnuksia ja synteettisesti tuotettuja ääni levyltä löytyykin sitten reilummin. Orgaanisempi instrumentaatio voisi Nebelhexën maanläheisen äänen kanssa saada aikaan jotain vielä paljon mielenkiintoisempaa. Ajoittain levy voisikin monipuolisuuden ja mielenkiintoisuuden nimissä irtautua siitä kaikkein alleviivatuimmasta minimalistisuudesta. Ehdoton kiitos kuitenkin siitä, ettei levy pyri missään vaiheessa olemaan erityisen rankka saati rokkaava. Dead Waters kun ui aika erilaisissa vesissä.