Six Feet Under ei taatusti ole death metalin kunnianhimoisimpia saati uudistushaluisimpia bändejä, mutta niin vain Chris Barnes ja kumppanit ovat onnistuneet tekemään pitkän ja menestyksekkään uran. Kahdeksan varsinaisen studioalbumin lisäksi Six Feet Under on edennyt Graveyard Classics -coverlevysarjassaan jo kolmanteen osaan. Siinä missä ykkösosalla onnistuttiin vaihtelevalla menestyksellä mm. Purple Hazen (hyvä) ja Smoke on the Waterin (vähemmän hyvä) kuolettamisessa ja kakkosella repäistiin AC/DC:n Back In Black kokonaisuudessaan, ovat kolmososan biisivalinnat osittain hieman turvallisempia.

Bändin tavaramerkkisoundilla vedettynä ja Chris Barnesin kurluttamana kappaleet saavat päälleen riittävän SFU-verhoilun. Eri asia onkin, ketä kiinnostaa kuulla tönkkösuolattu ja kautta levyn heikkoa laulukuntoaan todistavan, pahimmillaan hevosen hirnumista muistuttavan Chris Barnesin tulkinta vaikkapa Mercyful Faten A Dangerous Meetingistä? Tai kenen mielestä Slayerin At Dawn They Sleepistä voidaan saada aikaan vielä tappavampi versio? Twisted Sisterin Destroyerin olisi puolestaan voinut kuvitella taittuvan death metaliksi huomattavasti helpommin. Nyt kappaleesta on lähinnä niistetty kaikki energia ulos, eikä siihen ole saatu kunnolla omaa otetta.

Mielestäni kahdella aikaisemmalla Graveyard Classics -levyllä on vielä ollut yritystä, mutta nyt kätösiin läjähtävä kolmososa lähinnä haukotuttaa. Useimpia ei varmastikaan tarvitse muistuttaa tämän levyn alkuperäissävellysten hyvyydestä, ja kun versioinnit ovat suurimmaksi osaksi varsin laiskoja, tuntuu Graveyard Classics 3 monessa mielessä turhalta levyltä. Levyn kenties paraskin veto, Snap Your Fingers, Snap Your Neck, osoittaa lähinnä sen odotusarvoisen seikan, että Six Feet Underin versiot eivät tee kappaleista parempia. Se, että versiot eivät lauluosuuksia lukuun ottamatta ole edes oikeastaan sen deathmetallisempia, onkin sitten jo huolestuttavampaa.