|
1. Back to Wreck Your Neck
2. The Beast Rules Me
3. Conquer Morihia
4. A Piece of Flesh
5. Buried God
6. Eyes of the Gorgon
7. Hunger
8. Ruins of Pantheon
9. My Dark Revelation
10. Rape of Harmony
Kesto: 37:31 |
Vuonna 1999 perustettu Buried God on yksi Saksan uusimmista yrittäjistä perinteisen thrash metallin saralla 80-lukulaisin vaikuttein. Vaikka perinteet
kohdallaan ovatkin, ei Haudattu jumala ole tyylipuhdasta rässiä, sillä mukaan on pumpattu selkeitä death metal -vaikutteita melkoisesti. Riffit tuntuvat
vuorottelevan likaisessa paritanssissaan näiden kahden genren välillä, vaikka pääpaino thrashin puolella onkin ja puristeille BG saattaa olla jopa liiankin
deathmaista. Biisit soljuvat eteenpäin mukavan reippaanlaisesti ja ihan hyviä rässityksiä on mukaan saatukin, mutta valitettavasti ne todelliset hittibiisit
Kreatorin, Slayerin ja muiden legendojen lailla eivät ole tietään Buried Godin levylle löytäneet.
Soundillisesti levy on keskitasoa. Tuotantopuoli on kohtuullisen selkeä ja kitarasoundissa on mukavasti säröäkin, mutta kokonaisuus tuntuu jotenkin vaisulta.
Ehkä soundiin on yritetty hakea kultaisen 80-luvun tunnelmaa, kuka tietää, mutta erityisen hyväksi tai huonoksi sitä ei voi sanoa. Laulupuoli on suurimmilta
osiltaan käheää rässirääkynää eikä oikein muistuta sen enempää vanhoja klassikoita kuin keskivertoinen black metal -bändikään. Vokaalit ovatkin osaavasta
otteestaan huolimatta yksi levyn heikoimpia lenkkejä, sillä aggressiota niissä saisi olla tolkkukaupalla enemmän. Dark Revelation on mukava välipala sen
suurempia tunnetiloja herättämättä. Se ei ole huono, vaan pikemminkin keskivertoinen esitys mennävuosien loisteesta ja tyylistä. Valitettavasti BG vain ei
yllä vanhoje klassikoiden tasolle, mutta hyvä, että edes yritystä on.
10.06.2003, Serpent |
|