Välillä sitä tuntee katsovansa musiikkia todella yksisilmäisesti: vain tunne ratkaisee, ja niin sanotut ammattimuusikot voivat painua minun puolestani helvettiin, varsinkin kun puhutaan metallimusiikista. Useimmiten suosikkiartistiensa ei myöskään halua muuttuvan tai "kehittyvän" - saati rauhoittuvan. Mutta vaikka ihminen kuinka pyristelee vastaan, ajan kanssa hän muuttuu. Emperorissa nimensä tehnyt Vegard Sverre Tveitan alias Ihsahn on kolmannelle soololevylleen tultaessa muuttunut, ehkä kehittynytkin ja taatusti rauhoittunut. Olisi turhankin helppoa leimata mies kyynisesti itsensä nurkkaan maalanneeksi, väsähtäneeksi ammattimuusikoksi.

After on ensimmäinen Ihsahnin sooloalbumi, jonka kuulen kokonaisuudessaan. Levy muistuttaakin paljon enemmän vaikkapa Dan Swanön, Devin Townsendin ja etenkin Mikael Åkerfeldtin 2000-luvun tekemisiä kuin niitä tuotoksia, joita Ihsahn itse oli luomassa 90-luvulla. Tuntuu myös siltä, että miehen ennen muinoin niin repivät laulut ovat joko reväyttäneet miehen äänijänteet tai sitten ne on tälle levylle tuotettu selkeästi pehmeämmiksi. Ja miksipä ei olisi, sillä Afterilla on paljon vaikutteita jostain aivan muualta kuin äärimmäisestä metallimusiikista. Siinä missä levyn alkupuoliskolla yritetään vuorotellen kuulostaa äärimmäiseltä ja AOR-maisen pehmeältä, on levyn ensimmäinen kokonaisuudessaan hyvä kappale viidentenä kuultava Undercurrent. Biisin yleisilme on kohtuullisen rauhallinen ja se kehittyy mielestäni maltillisen näyttävästi. Myös voimakkaampaa mutta yhtä lailla toimivaa riffittelyä kuullaan kappaleen loppupuolella. Kappaleessa kuultavat melodiset saksofoniosuudet esiintyvät ehdottomasti edukseen - toisin kuin A Grave Inversedissa, johon fonistia on selkeästi vain pyydetty soittamaan "jotain kipeetä paskaa". No, kipeitä biisin saksofonijutut toki ovatkin, mutta ennen kaikkea ne ovat paskoja. Saksofoni on itse asiassa mukana levyllä vähän joka käänteessä, kenties liiankin kanssa.

Levyn toinen kova biisi Undercurrentin lisäksi on sitä seuraava Austere, joka kuulostaa melko paljon Opethin rauhallisemmalta materiaalilta. Kappaleessa kuullaan kauniita juttuja niin kitaroiden, urkujen kuin puhtaan laulunkin suunnalta. Neljän minuutin korvilla raita poikkeaa nopeasti kenties tarpeettomastikin ärhentelyn puolella, mutta loppupuolen kitarointi ja nauhaton basso palauttavat sen onneksi raiteilleen. Kaiken kaikkiaan After on musikaalinen ja monipuolinen levy, joka ei käytännössä missään vaiheessa kuitenkaan kosketa sen syvämmältä. Levyn tunnistaa tuoreemmista vaikutteista huolimatta Ihsahnin tekeleeksi, ja ainakin omiin korviini lätty kuulostaa juuri siltä miltä kuvittelinkin Ihsahnin soolokaman kuulostavan. Tyylillisesti sitä voisi kutsua AOR-äärimetalliksi tai yksinkertaisesti progressiiviseksi metalliksi. Fiilispohjalta en oikein osaa päättää onko se pompöösi, yliyrittävä vai ainoastaan epätasainen levy.