|
01. Intro
02. Crucified
03. Burnin' Up
04. Layin' Down The Law
05. Awakening
06. The Altar
07. On Our Way (To Hell)
08. Unlock (The Mystery)
09. Peace Of Mind
10. Time After Time
11. Losing Sight
12. Betrayed
13. Edge Of Denial (Bonus Track)
14. Artificial World (Bonus Track) |
Maagisen kolmen kirjaimen takaa löytyy yksinkertainen totuus, eli Michael Vescera Project. Tämä nimi taas tuo hard rockin/melodisen metallin diggarille mieleen sellaisia nimiä kuin Yngwie Malmsteen ja Loudness, jolloin siis puhutaan melko legendaarisista nimistä. Michael Vescera toimi sekä Loudnessin että Yngwien Malmsteenin kahdella levyllä vokalistina, ja jakoi laulajana mielipiteitä kuin valtameriristeilijä aaltoja toisia ihastuttaen ja toisia vihastuttaen. Allekirjoittanut sattuu kuulumaan niihin, joita tuo ääni ihastuttaa. Mutta se oli silloin, kun sävellyskynä oli visusti vanhojen konkareiden hallussa. Sooloalbumilla mitataan mr. Vesceran omat sävellystaidot, ja siinä ei entiset meriitit paljon auta.
Soundit ovat perinteiset ja tyylikkäät, intro tuttuun tapaan hehkuttaa ensimmäistä biisiä kohden nostattaen onnistuneesti tunnelmaa. Samalla jää aikaa tutkailla kansilehtistä, jossa pistää eniten silmään vakuuttava esiintyjäkaarti. Mitäpä pidätte seuraavista nimistä, jotka biiseillä soittavat: Roland Grapow (Helloween, Masterplan), Mike Clashiak (Halford), Jim Bell (Geezer Butler, David Wayne's Metal Church), Robert Marcello, (Iron Horse, Twenty4Seven), Rob Johnson (Magnitude 9), Eddie Ardunay (Dr. Sin), Kiko Loureiro (Angra), Stet Howland (WASP, Impellitteri), Mats Olausson (Yngwie Malmsteen, Ark)... Huh, olen kyllä tottunut nimekkäisiin vieraisiin huippuartistien levyillä, mutta harvoin sentään tälläistä listaa voi kukaan levyn kansipahveihin liittää.
Mitä tulee itse sävellyksiin, niin ne ovat melko perinteisiä hard rock -biisejä sieltä raskaammasta päästä genreä ja toimivat ihan hyvin... taustamusiikkina. Mitään pysäyttävää ja ihmeellistä levy ei sisällä, ei soolojen, laulun tai sävelmienkään puolesta. Albumi on kompakti paketti pikkunättejä sävellyksiä, joita on jo kuultu reilu kaksi vuosikymmentä alan konkareilta. Oikeastaan mikään biisi ei kohonnut muiden joukosta varsinaiseksi helmeksi, ja se onkin The Altarin pahin kompastuskivi. Tätä samaa on kuultu jo niin paljon, ettei enää jaksa innostua muuten ihan hyvistä kipaleista. Edes Vesceran persoonallinen ääni ja nimekäs vierailijajakaarti ei riitä nostamaan tätä albumia keskinkertaisuuden yläpuolelle. Hard rock/melodinen metal alkaa olemaan niitä alueita, joissa on vilkasta kuin moottoritiellä ruuhka-aikana, ja vain kovimmat kiitäjät erottuvat joukosta. Jos maksimitaso autoilla mitattuna olisi Lamborghini Diablo, ja pohjanoteeraus Lada, niin Michael Vescera on se Toyota Corolla. Tuttu ja turvallinen, toimii kuin kello mutta persoonallisuus on pahasti hakusessa. Ja siinä ei auta edes tummenetut takalasit ja karvanopat...
10.06.2003, Marko Heino |
|
