"Neuvostoliiton raunioissa normaalit ihmiset eivät välittäneet musiikista". Näin väitetään orkesterin biografiassa. Ehkä ihmiset olisivat välittäneet jos Forest Stream olisi julkaissut the Crown of Winter -albuminsa aikaisemmin. Albumi on onnistunut ja se lunastaa edellisen levyn luomat odotukset ja enemmän.
Forest Stream on varsin hankala tapaus, koska selkeistä vaikutteista huolimatta Crown of Winterin musiikki ei sovi yhden kategorian alle. Musiikki sijoittuu black-, death- ja ambient-metallin välimaastoon. Levyltä voi löytää myös doom- tai gothic metalin ikkunoihin osuvia sävellyksiä. Lopputulos on kuitenkin tasapainoinen ja vaikutteista huolimatta varsin omaperäinen kokonaisuus. Bändin tapa yhdistää eri elementtejä toimii erinomaisesti.
Levyn kappaleet ovat pitkiä ja mukaan on mahtunut myös turhaa materiaalia. Levy alkaa parin minuutin mittaisella introlla, mikä ei kauniista tunnelmasta ja ensimmäiseen varsinaiseen kappaleeseen sopivuudesta huolimatta tee siitä millään tavalla käyttökelpoista. Varsinaiseksi ongelmaksi muodostuvat kuitenkin outrot. Puolet albumin varsinaisista kappaleista päättyvät noin minuutin kestäviin merkityksettömiin outroihin. Tähän verrattuna levyn lopetus hieman yli puolentoista minuutin outroon ei tunnu ongelmalta.
The Crown of Winter on keskinkertaisista puhtaista vokaaleista sekä edellä mainituista seikoista huolimatta silti loistava levy. Tunnelma pysyy kuuden kappaleen ajan täydellisesti orkesterin hallussa ja kuuntelijaa viedään melankolisesta maisemasta toiseen. Forest Stream vie kuulijan aggressioiden pakottamana syvälle jäätävään mereen mureasti öristen ja aivan yhtä luontevasti kuulija nostetaan majesteettisiin korkeuksiin herkän pianon ja puhtaan kitaran voimin.
Harvoin kuulee yhtä toimivaa vuorottelua aggressiivisen, black metalista vaikutteita ottavan materiaalin ja seesteisien kitaroiden ja koskettimien välillä. Nopeammat osat eivät paria poikkeusta lukuun ottamatta perustu riffien sahaamiseen vaan rauhallisempiin melodioihin rumputulen ja hieman nopeamman komppauksen tukemana. Neljäs kappele Bless You To Die on poikkeus ja jo alussa on selvä, että kyseessä on tribuutti Emperorille. Harmi sinänsä, koska kappale on vähiten tasapainossa The Crown of Winterin muuhun materiaaliin verrattuna.
Forest Streamin toinen pitkäsoitto kantaa yksinkertaisilla riffeillä, omaperäisillä sovituksilla, ilmavilla soundeilla ja näistä syntyvällä tunnelmalla levyn alusta loppuun. The Crown of Winter on black metaliin ja muuten raskaampaan musiikkiin tottumattomille helposti lähestyttävä kokonaisuus. Allekirjoittaneen soittolistalle levy jää näillä näkymin hyväksi aikaa.
04.01.2010, Vesa Leppänen |