Stoner/doom-linjalla liikkuva ruotsalainen S:t Erik jytää debyyttilevyllään groovaavan metallin parissa. Raskaita, hitaita ja pitkiä biisejä tarjotaankin koko rahan edestä, alan pioneereille kumartaen.
Näin genreä tarkemmin tuntemattoman korvaan From Under the Tarn kuulostaa tasavarmalta, perusarvoihin luottavalta levytykseltä, joka ei liioin tyylilajia uudista tai uusia jippoja esittele. Lisäväriä raskaisiin, paikoin himmaileviin ja psykedeelisiä värejä tavoitteleviin biisi-ideoihin on tuotu koskettimien voimin, mutta lopulta näitäkin melko säästeliäästi käyttäen.
Kuten arvatakin saattaa, on levyn soundimaailma melkoisen vintage-henkinen. Toisin sanoen klassikkoja kunnioitetaan ja modernia lähestymistapaa ei varmastikaan monen kuuntelijan onneksi ole liiemmin aisittavissa. Kitaroista löytyy raskasta, pörisevää groovea ja rummuista henkii analoginen, eläväinen tuulahdus. Laulupuolen puhdas anti on valittavaa hoilausta ja miekkosen laulussa onkin omanlaistaan karismaa.
Pidemmän päälle S:t Erik onnistuu kuitenkin turruttamaan kuunteluelimet turhankin tehokkaasti, kiitos osin ylipitkien biisien. Kierrätystä, junnausta ja oivien ideoiden puutetta kun ei pelkällä pidentämisellä korvata, jää levystä hieman vasemmalla kädellä vedetty tunne. Stoner-fanaatikoille levy lienee kuitenkin pakkotsekkauksen arvoinen.
11.12.2009, Serpent |