Saksalainen operoiva pitkän linjan tosimetallipumppu Sacred Steel pyrkii irti itsensä toistamisen syklistä tukeutumalla modernimpaan sotakuvastoon sarvikypäräisten muinaissotureiden sijaan. Uutta näkökulmaa löytyy myös yhteen musisoinnista, joka ei olekaan enää odotuksieni mukaista yksioikoista humppakomppia ja äänitaiteilija Gerrit Mutzin puolihysteeristä ja huojuvaa ylärekisterissä kiljuntaa. Sacred Steel on laajentanut myös lyyristä ilmaisuaan, sillä jo totuttujen heavy metalin ylivertaisuuden toitottamisen ja voittamattomien fantasiasotureiden lisäksi uudella Carnage Victoryllä  harrastetaan mm. rienaamista. Kun pakettiin lisätään positiivisena erona myös edelliseen kuulemani Sacred Steel -tuotokseen, turhan tuhnuiseen Hammer of Destructioniin verrattuna huomattavasti päivitetyt soundit, niin pikayhteenvetona voidaan todeta Carnage Victoryn olevan tähän saakka huolellisimmin tehty Sacred Steel -albumi.

Yleisilmeeltään Sacred Steelin aina speed metaliin pohjannut humppa ei ole muuttunut juurikaan, mutta suoraa paahtoa Carnage Victoryllä tasapainotetaan - ja samalla säästetään kuulijan korvia - Mercyful Fatea coveroimalla (Don't Break The Oath), kauhuleffahuumorilla (The Skeleton Key), tuomionmakuisemmalla, perinteisempään heavyyn nojaavalla ilmaisulla (Ceremonial Magician Of The Left Hand Path) ja akustisella välisoitolla (Shadows Of Reprisal).

Yhtyeelle on toki nostettava proverbiaalista hattuaan kunnioitettavasta yrityksestä uusiutua oman kapasiteettinsa ja mielikuvituksensa puitteissa, mutta eipä se juuri sitä tosiasiaa muuta että kaikki temppunsa jo näyttänyt vanha koira kun on, Sacred Steel on pohjimmiltaan muuttumaton kuin henkilötunnus ja kiinnostava kuin eilinen kahvi.