Jos joku ei jaksa lähteä etsimään sanakirjasta määritelmää termille "geneerinen", niin toinen vaihtoehto on tarttua Andralls-nimisen brassiyhtyeen thrash metaliin. Bändin neljäs täyspitkä on nimittäin keskinkertainen sekoitus vähän jokaisen mantereen thrash-vaikutteita. Paikoin Andralls kuulostaa Exodusilta tai Slayerilta, hetkittäin Kreatorilta ja muutaman yksittäisen hetken ajan jopa 90-luvun taitteen Sepulturalta. Kun keitosta ei kuitenkaan mausteta eteläamerikkalaisella vesikauhupoljennolla tai slayermaisella pahuudella, on lopputulos tylsä ja väritön kuin kangasmerkitön farkkuliivi.

Andrallsilla on ehdottomasti hallussaan tyylilajin perinteisimmät ilmaisukeinot ja niitä käyttäen se onnistuu luomaan helposti kuunneltavaa mutta äärimmäisen vaikeasti muistettavaa rässiä. Valitettavasti sen enempää bändin riffikynä kuin vokalistin äänihuuletkaan eivät ole keskiarvoista terävämpää laatua. Myös levyn tuotanto on ikävän puhtoista ja voimatonta. Ajoittain - kuten vaikka levyn parhaaksi biisiksi nousevassa Two Sides -avausraidassa - bändi onnistuu pitämään meiningin verrattain intensiivisenä, mutta tällöin vastaan tulevat voimattoman soundimaailman ja tylppäpäisten riffien asettamat rajoitteet.

Oikeastaan levyn parasta antia ovat - kerrankin! - sen perään heitetyt kaksi liveraitaa, joiden soundissa on sopivasti rosoa peittämään itse sävellysten pienoiset puutteet. Sekä Hate että The Age of Rage osoittavat että idean ei tarvitse olla välttämättä kummoinen, kunhan innokkuus välittyy ja kuuntelija saadaan tempaistua mukaan. Studiolevyn 12 biisiä eivät valitettavasti tähän kuitenkaan tällä kertaa pysty.