Moni raskaan musiikin ystävä, allekirjoittanut mukaan lukien, kuuli reilu vuosi sitten harmittavia uutisia, kun Christian Älvestamin ilmoitettiin poistuvan Scar Symmetryn keulamiehen paikalta. Mies jättikin niin suuret saappaat täytettäväksi, että niiden täyttämiseen tarvittiin kaksin kappalein uusia heppuja.

Uuden albumin avaava The Iconoclast lähtee käyntiin sen verran hilpeällä kitaramelodialla, että voisi aivan hyvin erehtyä kuuntelevansa vaikkapa Helloweenia ruotsalaisen melodeathrykmentin sijaan. Vaan eipä sitä paljon puolta minuuttia kauempaa ehdi ihmetellä, kun ilottelun tilalle astuu yhtyeelle ominainen moderneilla kosketinsoundeilla kuorrutettu tymäkkä riffittely. Pian myös uusi vokalistikaksikko Roberth Karlsson - Lars Palmqvist pääsee osoittamaan, että, vaikkakin tuplamäärällä elävää ihmislihaa, taidokkaan Älvestamin jättämä aukko on kuin onkin täytettävissä.

Vaikka avausralli on jo vahva näyttö osittain uusitun miehistön kunnosta, seuraava The Consciousness Eaters vie viimeistään loput epäilyt siitä, etteikö yhtye kuuluisi edelleen ainakin biisinkirjoituspuolella genrensä eliittiluokkaan. Tuhannet kerrathan näitä on kuultu, että säkeistöt rähistään ja kertsissä lauletaan, mutta Scar Symmetry tekee saman kuulostamatta väkinäisen vihaiselta, ja sortumatta tutuimpiin ratkaisuihin tarttuvia laulumelodioita kyhäillessä.

Singleksikin valikoitunut Noumenon and Phenomenon voi herkimpään korvaan vaikuttaa jo turhankin sokeripitoiselta popahtavilla melodoillaan, mutta omassa tajunnassani juuri liisterin lailla tarttuvien melodioiden yhdistäminen raskaampaan jyräykseen onnistuu tältä porukalta harvinaisen malliikkaasti. Sen sijaan synkempi Mechanical Soul Cybernetics on tällä albumilla hieman väärässä seurassa kaikessa vähäeleisyydessään. Nonhuman Era kuitenkin palauttaa levyn takaisin oikeille raiteille yhdistämällä kokonaisuuden painavinta riffittelyä yhteen lätyn tarttuvimmista laulumelodioista. Loppulevyn helmistä mainittakoon vielä A Paranthesis in Eternity, jonka musiikillinen kasvu kauniista alusta säkeistön kautta voimakkaan kertosäkeen loppuun on varsin vakuuttavaa kuultavaa.

Jos uusi laulajakaksikko hoitaa hommansa asiallisesti, myöskään alusta asti vakaana pysynyt soittokokoonpano ei jätä valittamisen aihetta. Pari pientä musiikillista notkahdusta ei onnistu merkittävästi syömään albumikokonaisuuden tehoa, vaan Dark Matter Dimensions on jäsenvaihdoksesta huolimatta uransa alusta laatua työstäneeltä yhtyeeltä itsensä näköinen, hurjan tasokas julkaisu.