Kansitaide Nova Orbis
Imago
CD
[ Omakustanne ]

( 4½ )
01. Castle of Exile
02. Unstable Mind
03. Dark Delusion
04. Ancient Guardian
05. Change
06. Love Remains
07. The Lamp
08. Sarah Deserves To Rest
09. Falling of the Empire
10. Wisdom Hunter (Radio Edit)

Toisinaan olisi hyvä varoa mitä toivoo. Manailin tässä taannoin, ettei näinä päivinä vastaan tupsahtele kovinkaan persoonallisia goottimetallibändejä, jotka erottuisivat massasta. Saamani piti, mutta rehellisesti sanottuna minulla oli aivan jotain muuta mielessäni kuin mitä kolumbialaisella Nova Orbisilla on tarjottavanaan.

Debyyttialbuminsa perusteella Nova Orbisilla on kunnianhimoiset tavoitteet, mutta sillä ei vain ole kovin selkeää visiota siitä kuinka ne voisi toteuttaa. Yhtye on sotkenut musiikkiinsa progemetallia, gotiikkaa ja kevyttä melodisuutta, mutta muutamista hyvistä ideoista huolimatta toteutus tökkii.

Yhtyeen päävokalisti Ana Maria Bajaras omaa miellyttävän äänen (joka muistuttaa 1990-luvulla ihastuttanutta Wendy Matthewsia), mutta neito olisi paremmin kotonaan huomattavasti kevyemmän musiikin parissa. Valitettavasti hänen vastapainokseen kuullaan myös joko José David Barajasin tai Jorge A Gutiérrezin taituroimia örinälauluyritelmiä, joista ei löydy uhkaavaa kontrastia, mutta sitäkin enemmän huvittavia piirteitä. Herrojen kunniaksi on sanottava, että örinäyritelmät ovat levyllä minimissä ja miekkoset esittelevät enemmänkin normaaleilla äänillä esitettyjä laulutaitojaan, joista lähinnä tulee mieleen imelien jenkkimusikaalien tunnelmat.

Koskettimet, jotka ovat tässä lajityypissä tärkeitä tunnelmanluojia, ovat soundeiltaan harvinaisen halvankuuloiset, leimaten ikävästi kokonaisuutta. Levyn tuotantopuoleen on satsattu sen verran, että lelukoskettimilta kuulostavia soundeja lukuun ottamatta Imago nousee keskivertoisia omakustannejulkaisuja korkeammalle tasolle, mutta se ei vielä riitä.

Jos levystä jotain positiivista pitää sanoa, leimaa sitä vahva eteläamerikkalainen eksoottisuus, joka antaa musiikille omaleimaisen sävyn. Myös kappaleet onnistuvat monin paikoin välttämään tavanomaisten rakenneratkaisujen karikot. Sovituksissa on käytetty perinteisten metallimusiikkiin iskostuneiden instrumenttien lisäksi poikkeuksellisia soittimia, kuten huiluja, mikä säväyttää kokonaisuutta piristävästi.

Tunnelmaltaan Imago kuulostaa kovin viihteelliseltä, vaikka se tuskin on ollut yhtyeen tarkoitus. Rehellisesti sanottuna Nova Orbis pärjäisi huomattavasti paremmin, jos tiputtaisi musiikistaan metallielementit pois ja keskittyisi enemmän joko progeen tai kevyemmän musiikin tekemiseen. Tässä ympäristössä Ana Maria Barajasin laulajanlahjat menevät vain hukkaan.



05.12.2009, Kalevi Heino
http://www.myspace.com/novaorbis Kerro kaverille Lisää tietoa tästä artistista imperiumi.net:ssä Lukukertoja : 825
Palaa »
 
Bookmark and Share