Töhötukkaglampunkmetallia Göteborgin kulmilta suoltaa Innocent Rosie, ja luvassa on jengisotamentalitettia, röyhkeän hedonistista hauskanpitoa ja melkolailla orjallista esikuvayhtyeiden peesailua Skid Row'n, Guns N' Rosesin, Hanoi Rocksin, Backyard Babiesin ja Crashdïetin valmiiksi tamppaamissa latu-urissa.

Energinen hurriryhmä ei säästä paukkuja, vaan mäiskii simppelin toimivaa, katu-uskottavaa ja korskeasti kasaria katurokkia läpi albumin kuin se kuuluisa hirvi eikä valtaosaa biiseistä pääse varsinaisesti tarttuvuuden puutteestakaan soimaamaan, vaikka ne ihan kaikista kovimmat korvapuustit yhtyeen lyöntiarsenaalista puuttuvatkin. Ihan kelvollisen Bad Habit Romancen ylivoimaisesti iskevintä, mutta samalla uskollisimmin idoleita mallintavaa tavaraa edustaa Don't Drag Me Downin vesikauhuinen pianorokki, joka kuulostaa vokalisti Oscar Kalevan Axl-käninöineen jo niin autenttiselta Appetite-ajan Gunsilta, että hymyhän se jo suupieliin hiipii.

Vaikka tämän lajityypin kohtuullisen laajssa nykytarjonnassa sveduryhmä jääkin huomattavasta energisyydestään huolimatta hieman tavanomaiseksi, voisin kuvitella bändin saavan liveolosuhteissa aikaan ihan kohtuullisen kovat mellakat, sillä edellytyksellä, että se näyttää lavalla yhtään miltään. Ja niinhän tuota voisi kuvitella, että näyttävät, sillä ei bändi enää ihan lähtökuopissaankaan ole, sillä mm. Sweden Rockin lauteet ovat näille eteläruotsalaisille jo tutuiksi tulleet. Pari kovempaa hittiä nyt vain jonoon, niin äkkiähän Innocent Rosiesta ainakin alamäkeä luisuvaa  Hardcore Superstaria tasokkaampi pumppu kehkeytyy.