Job For A Cowboy on osunut aiemmin kohdalle oikeastaan vain nimenä ja taannoinen Tuska-keikkakin tuli arvattavasti “jonkin tärkeämmän” kuten mahdollisesti oluen vuoksi missattua. Sen verran oli toki tiedossa, että kohtuullisen teknisestä death metal -rypistyksestä kyse on, ja näinhän tämä bändin kolmoskiekko ainakin antaa ymmärtää.
Omat odotukset liikkuivat enemmän jossain astetta brutaalimman ja samalla enemmän matikkaporukoiden suuntaan liikkuvasta tavarasta, joten ainakin pienimuotoisesta yllätyksestä voinee puhua. Musiikillista taituruuttahan tästä toki löytyy, mutta eipä sillä kuitenkaan repostella. Pikemminkin yhtye tuntuisi liikkuvan ihan oikeasti biisien ehdoilla ja hyvä niin. Ylipäänsä tyylistä tulevat jotenkin mieleen puolalaiset tekijät kuten selvästi loistokkaampi Vader tai Decapitated.
Mikä sitten lienee, ettei levy aivan täysillä kolahda, vaikka monet osatekijät ovat Ruinationissa hyvin hallussa? Soundit pelaavat ainakin kielisoitinten osalta, teknistä osaamista löytyy, ja kappaleissa on aggressiota ja vaihtelua. Silti liki joka biisin kohdalla tuntuu, ”ettei ihan lähde”. Ruination vaikuttaa hyvin tasavahvalta, ja samalla kuitenkin turhan kasvottomalta. Parilla joukosta erottuvalla killerillä koko paketin kiinnostavuusaste olisi noussut huomattavasti. Puutteistaan huolimatta tämä on genressään kelpoa peruskamaa, mutta kuten sanottua, takuuvarmasti parempaa vastinettakin rahalleen muualta saa.
09.11.2009, Marko Saarinen |