Kun Southern Lord Recordsilta tulee arvioitavaksi neljän biisin levy, on odotettavissa ultrajähmeää doomia. Black Breath ei kuitenkaan tuomiota julista vaan pistää thrashin ja crustin yhteen liittävät naimajuhlat pystyyn. Razor to Oblivionin henki on kaukana modernista, ja mieli hakeutuukin levyä kuunnellessa Dischargen, Bathoryn ja Motörheadin maisemiin. 

Vieläkin metallisempaa tahkoamistakin Razor to Oblivionilta löytyy rutkasti pääpainon ollessa vanhemman Celtic Frostin kaltaisen jynkytyksen puolella – onpa yhtyeen logon fonttikin selvää tribuuttia Sveitsin apokalyptisille kuninkaille. Konsepti on yksinkertainen mutta toimiva: biiseistä irtoaa vimmaista paisketta ja hitaalla vaihteella veivattua kiduttamista, joka uppoaa mainiosti samaan kategoriaan Darkthronen nykymeiningin kanssa. Päätöskappaleessa paahdetaan jo sen verran uhmakkaalla junttarock-asenteella, että paikat tippuvat hampaista.

Kun kappaleissa on vielä sopivasti ilmaa ja asiaa, ja laulaja N.T. McAdamsin ulosanti niputtaa hyvin yhteen hardcoren ja thrash metalin äänijänteet, viettää kuulija vartin Black Breathin kanssa vaivattomasti. Ei tällä vielä maailma ympäri käännetä, mutta vanhan liiton kippistelyyn Razor to Oblivion on omiaan.