Aina silloin tällöin vastaan tulee levyjä, joiden arvioiminen on lähes tuskallisen vaikeata. Yhdeksi sellaiseksi voi huoletta laskea ranskalaisen We Insist!:in The Babel Inside Was Terriblen. Ensimmäisen kuuntelukerran aikana voi vain lähinnä luoda epäuskoisia katseita vuoroin soittimen, vuoroin levynkansien suuntaan, sen verran syvää sekametelisoppaa tuntuu kaiuttimista suoltuvan. Mutta levyn kutsuminen silkaksi sekametelisopaksi olisi kuitenkin suoranainen vääryys.

Sekoitellaanko levyllä runsaasti eri tyylisuuntia aina free jazzista rockiin, math-rockista metalliin tai avant-gardesta noiseen? Kyllä. Käytetäänkö kappaleissa tuhlailevissa määrin erilaisia ja vaihtelevia sovituksia? Kyllä. Tuntuvatko edelliset kuvaukset jo levyä kuulemattomasta melko kaistapäiseltä? Kyllä. Ainakin normaalin ihmisen korviin. Silti huolestuttavinta on, että levyä syvällisemmin kuunnellessa siinä alkaa olla järkeä, ei sen näennäinen kaaos ole pienimmässäkään määrin hallitsematonta. Päinvastoin, orkesterilla on kaikki langat tiukasti näpeissään koko ajan, eikä luovuudesta silti tingitä.

Jaksaako tällainen perusjantteri tätä sitten hirveästi kuunnella? No vähän siinä ja siinä. Levy ei päästä helpolla, eikä sen pidäkään. Kyllä tässä silti väkisin joutuu oikeasti miettimään aina vakavasti, olenko juuri nyt sellaisella tuulella, että kaipaan musiikiltani haastavaa venkoilua, korvia raastavaa saksofonin – ehkä eniten koskaan vihaamani instrumentti – ääntä, eeppiseksi yltyvää tyylittelyä, melko heleää poplaulua, elektrosoundeja tai todella omituista lyriikkaa, joka toki tällaiseen kamaan sopii. Varsin usein vastaus on "ei", ainakin mitä tähän kaikkeen yhdessä paketissa tulee.

Nostan kovasti yhtyeen haastavalle asenteelle ja toteutukselle hattua, mutta myönnän samalla, etten kirveelläkään saa tästä irti läheskään kaikkea sitä, mitä levyn eri kerroksiin ja ulottuvuuksiin on kätketty. Pienissä paloissa tämä kyllä toimii huomattavasti paremmin ja varsinkin muistumat Nomeansnon tai jopa Voïvodin suuntaan tuntuvat erityisen hyviltä.