Double Down - Live 1980 - 2008 on jo to toinen ZZ Top –dvd reilun vuoden sisään, mutta ei se mitään, nyt on tarjolla jotain, mitä on odotettu. Legendaarisen maineen fanien keskuudessa saavuttanut Rockpalast–taltiointi vuodelta 1980 on viimein saatettu tarjolle ja kaupan päälle saa levyllisen viime vuonna taltioitua materiaalia.

Tupla-dvd:n ykköslevy on otsikoitu Definitely Then…1980. Se esittelee ZZ Topin ajalta ennen videohitteja. Show on siis vapaa lavasteista, karvaisista kitaroista, neiti pitkäsääristä ja muista ei-musiikillisista häiriötekijöistä. Jopa aurinkolasit ovat käytössä vain biisin Cheap Sunglasses aikana. Ainoa tulevasta vihjaava on tastakankaalle heijastettu filmi parin ensimmäisen encoren aikana. Biiseissä on torvisektio ja filmillä sellainen näkyykin, sillä ZZ Top itse soittaa (tai on soittavinaan, mistäpä sen tietää?) foneja. On oikeastaan hämmästyttävää, miten pienistä seikoista saadaan aikaan mukaansatempaava esitys. Frank Beard rummuttaa tutun eleettömästi purkkaa jäytäen. Billy Gibbonsin ja Dusty Hillin askellus muistuttaa koreografiaa, mutta lienee ennemminkin kymmenen vuoden kimpassa soittamisen kuin harjoittelun tulos. Lauluosuudet jakautuvat melko tasaisesti kaksikon kesken, eikä niissäkään ole huomauttamista. Pisin välispiikki kestää parin lauseen verran, eikä katsojaa ikävystytetä soolospoteilla. Biiseistä monet ovat tuolloin tuoreimmalta levyltä Degüello. Sekin käy hyvin, onhan tuo vuonna 1979 ilmestynyt LP nykyään jo klassikko. Mitä enemmän keikkaa katsoo, sitä enemmän ihmettelee sitä, että miten kappaleet voivatkin kuulostaa niin erilaisilta, vaikka bändin itselleen luoma musiikillinen karsina ei ole laaja. Suurin syy tähän taitaa olla Gibbonsin juureva kitarointi. Trio-kokoonpano antaa luonnollisesti kitaristille tilaa ja sen tämä taituri totisesti käyttää. Välillä slide-putki saa kyytiä, välillä vedetään bluesia ja välillä rokataan. Eikä mitenkään hampaat irvessä, vaan kolmikko näyttää nauttivan olostaan. Ja kun meno vain kiihtyy loppua kohden, alkaa katsojallekin tulla vaikeuksia pysyä istuvillaan. Musiikillisesti ZZ Top Saksassa huhtikuussa 1980 on täysi kymppi! Teknisesti näin ei ole, mutta täytyy muistaa, että kyse on kolmen vuosikymmenen takaisesta tv-tallenteesta. Kuvassa näkyy melko usein raitoja. Myös alkuperäiset tekstit, siis biisien nimet, on säilytetty kirjoitusvirheineen, esimerkiksi "Arrested for drivin’ while bund". Toisaalta mukana on täten aito aikakauden tuntu, tällaisia olivat ne harvat Suomenkin televisiosta tulleet keikat silloin joskus. Ääniraidalle sentään on pystytty jotain tekemään ja luulenpa että jytinää riittää vähän vaatimattomimmillakin laitteilla. Kitarasoundi kuulostaa niin täyteläiseltä, että pelkkä sen ajatteleminenkin nostaa kylmät väreet pintaan.

Toinen levy on otsikoltaan Almost Now…2008. Takakansi kertoo sen olevan ”The ultimate ZZ Top on the road experience”, mikä käytännössä tarkoittaa, että konsertin lomaan on leikattu haastattelupätkiä ja maisemakuvia. Osa maisemista on jo tuttuja Live From Texas –dvd:n ekstroista. Ranskalainen haastattelija tuo mukanaan tahatonta komiikkaa olemattomalla kielitaidollaan, sillä sankareittemme on välillä vaikea ymmärtää, mitä mies tarkoittaa. Musiikillisesti anti on samaa luokkaa kuin Texas–dvd:llä. Huippuaikoihin verrattuna (ks. dvd 1) trio paiskoo menemään hieman hiljaisemmalla tempolla ja vähemmällä intensiteetillä. Almost Now onkin syytä ottaa bonuslevynä, vaikka hetkensä silläkin on. On mukava kuulla (ja nähdä) bändin paras slovari Blue Jean Blues. Heard It On The X toimii aina, kuten myös La Grange ja Tush, joissa meno on jo äijien ikä huomioiden muikeaa. Vahinko, että nämäkin menopalat on pilattu leikkauspöydällä. Kuva jakaantuu usein kahteen tai kolmeen osaan. Yhden palkin näyttäessä bändiä lavalla, toinen näyttää maisemia tai kolmikkoamme kruisailemassa avoautolla. Tai bongaa yleisöstä naisia. Tai sitten Frank Beard soittaa rumpuja oikein päin ja peilikuvana. Koska ZZ Top esiintyy luojan kiitos nykyään ilman isompia lavasteita tai erikoistehosteita, ei sellaisilla pitäisi myöskään kuvausryhmän kikkailla. Ei ehkä kannata tehdä ennen ja nyt –tyylisiä vertailuja siitä, miten ZZ Top on muuttunut kolmessa vuosikymmenessä. Ei Hill, eikä varsinkaan Gibbons enää laula yhtä hyvin kuin joskus, mutta siinäpä ne suurimmat erot ovat. Paitsi että jotain vaikeammin kuvailtavaa eroa on havaittavissa. Kenties se on jonkinasteista leipiintymistä. Uusi levy on kuulemma tekeillä, eli toivotaan kuitenkin parasta, että nyt nelikymppinen yhtye saa sen viidennenkin vuosikymmenen täyteen. Niin ja jos ensi vuonnakin pitää julkaista dvd, niin saisiko vihdoinkin sen Oulunkylän keikan 6.6.1991?