Viemäri(teemaisen) black metalin kruunaamaton ruhtinas, Stíny Plamenu, on runsaassa vuosikymmenessä pukannut levyjä tasaisen reipasta tahtia. Kolmivarttinen Mrtvá komora onkin jo bändin viides täyspitkä.
Yrityksestään huolimatta Mrtvá komora ei kuitenkaan nouse kovinkaan kummoiseksi tekijäksi. Kuten saatekirjekin sen sanoo, on levyn metallinen anti "ruotsalaista black metalia". Ehkei nyt aivan kirjaimellisesti, koska kielieroja ynnä muita löytyy, mutta periaatteessa juurikin länsinaapurimme kaltaista perusmäiskettä: melodista, reipastempoista ja näennäisen pahaenteistä mäiskettä.
Jos tämä levy olisi ilmestynyt kaksikymmentä vuotta sitten, olisi jälki ollut varmasti leukoja liikuttavaa, uutta ja ihmeellistä. Mutta viimeisen runsaan vuosikymmenen, tai viidentoista, aikana on ilmestynyt niin paljon vastaavia, mutta iskevämpia ja paremmin tehtyjä saman alan tekijöitä, jotta Stínyn touhu ei vain yksinkertaisesti jaksa innostaa.
Biiseissä on toki yritystä, tuotanto on selkää ja terävää, eikä kokonaisuus muutenkaan ole hassummin paketoitu. Vaan kun kappalemateriaali on niin tavanomaista "ihan hyvää" peruskauraa kuin olla ja voi, ilman mitään kunnollista tarttumapintaa tahi tiukkoja kappaleita, on Mrtvá komora tuomittu omaan lokeroonsa hyvän ja keskitasoisen välimaastoon. Seuraava levy, kiitos.
04.11.2009, Serpent |