Wolfmother-debyytin multiplatinaan yltänyt levynmyynti ja australialaistrion asema musiikkijournalistien suosikkilemmikkinä eivät riittäneet takaamaan yhtyeelle kivutonta menestystarinaa, vaan miehistön egot joutuivat  vuonna 2008 kohtalokkaalle törmäyskurssille. Lopulta tilanne kärjistyi basisti-kosketinsoittaja Chriss Rossin ja rumpali Myles Heskettin ulosmarssiin yhtyeestä. Yksin yhtyeeseen jäänyt vokalisti-kitaristi Andrew Stockdale päätti kumminkin luovuttamisen sijaan paikata takapakkia uudella kokoonpanolla ja kakkoslevyllä. Tiedä sitten tekivätkö riidat Stockdalesta sävellystyön osalta entistä itsevarmemman, sillä Cosmic Eggistä kuoriutuu lopulta säkenöivän sielukas julkaisu.

Musiikillinen kurssi ei ole uutukaisella pahemmin mihinkään muuttunut ensilevystä, vaan Stockdalen luotsaama hippirockkarit nojaavat edelleen vankasti Led Zeppelinin, Kyussin ja Black Sabbathin aikaiseen perintöön. Näen tämän seikan pelkästään hyvänä piirteenä, sillä vaikka täysin samaa ulosantia ovat hyödyntäneet tuhannet muutkin orkesterit  enemmän tai vähemmän uransa aikana, on Wolfmotherin käsissä lopputulos silti kaikessa vilpittömyydessä niin aidon tuoretta, ettei omaperäisyyden puutteesta huvita edes kitistä.

Taidokkaasti sovitetuissa biiseissä on sopivassa mitassa rentoa rockin groovea, stonermaista pörinää kuin psykedeelisiä tuulahduksia. Vaikka jokainen raita on täyttä rautaa, joukosta on myös helppo nostaa New Moon Risingin, Sundialin ja 10,000 Feetin kaltaiset helmet. Aivan Womanin tai Joker & the Thiefin tasolle yksikään raita ei sentään nouse hittipotentiaalissa, sen sijaan kokonaisuus on runsaampien yksityiskohtien ansiosta debyyttiäkin tiiviimpi. Parasta levyssä on kumminkin sävykkään lämmin tunnelma – sitä kuunnellessa tuntuu kuin 70-luku ei olisi ikinä päättynytkään.

Cosmic Egg on yksinkertaisesti huumaavan loistava julkaisu, jonka suhteen ylisanojen viljely on vaarassa mennä överiksi. Toistaiseksi on vielä alkuinnostuksen pohjalta liian aikaista sanoa, kohoaako Cosmic Egg lopulta Wolfmotherin ylitse, mutta satavarmaa on ainakin se, että tulen palamaan levyyn arvostelun jälkeenkin useita kertoja.