Jos Englannissa oltiin 70-luvun lopulla vähintään toisen, ellei kolmannenkin heviaallon kurimuksessa, löivät Suomenlahden rantaan metallimainingit vasta ensimmäistä kertaa. Ainakin mitä tulee alan kotimaisiin toimijoihin. Ensimmäinen varsinainen suomihevitallenne olikin helsinkiläisen Sarcofaguksen Go To Hell/All Those Lies –single vuonna 1979. Tämä Black Sabbathia ja Deep Purplea mallikkaasti kombinoiva harvinaisuus on nyt tarjolla ensimmäistä kertaa digimuodossa Rocket Recordsin koostamalla Sarcofagus-, tai pitäisikö sanoa Kimmo Kuusniemi –antologialla. Tuplakko kun sisältää myös Kimmo Kuusniemi Bandin nimellä julkaistun Moottorilinnut –albumin sekä vuosia myöhemmin tv-sarjan oheistuotteena syntyneen Exciterin Automania –maksin. Kuusniemen itse kauppaamat Sarcofagus Live in Studio 1979 ja Moottorilinnut–dvd ovat rajattu Anthology 1979-1982:n ulkopuolelle.

Kalevi Heino on Imperiumissa jo vuolaasti kehunut Poptorin aikaisemmin uudelleen julkaisemat Cycle of Lifen ja Moottorilinnut, joten ei niistä sen enempää, paitsi että ne sisältävät väkevää tavaraa myös allekirjoittaneen mielestä. Parin vuoden takaista Envoy of Deathin uusintajulkaisua ei jostain syystä arvosteluun saapunut, joten keskitytään enemmän siihen. Kun Sarcofagus teki kakkoslevyään syksyllä 1980, riveistä puuttui laulaja. Alkuperäisen vokalisti Hannu Leidénin tilalle löydettiin lehti-ilmoituksen välityksellä tamperelainen Jukka Homi, joka 17-vuotiaan itsevarmuudella oli ilmoittanut postikortilla, että ”osaan laulaa heviä”. Myöhemmin OZ-yhtyeen Jay C. Bladena ja Yön Jukka Lewiksenä tunnetun Homin korkealta ja kovaa kulkevat vokaalit sopivatkin Sarcofaguksen konseptiin Leidenin blues-pohjaista tulkintaa paremmin. Lisäksi Envoy of Deathin materiaalikin oli tasalaatuisempaa ja suoraviivaisempaa.

Iltatähden tv-nauhoituksinakin jälkipolville säilyneet The Deadly Game ja Insane Rebels sekä nimiraita, Stolen Salvation ja Die to Win eivät häviä mitenkään esimerkiksi Brittein saarilla samaan aikaan tuotetun tavaran kanssa. Oma lukunsa on lähes kymmenminuuttinen, omankäden ratkaisuun päätyneen Wigwam–rumpali Ronnie Österbergin viimeiseksi sessioksi jäänyt Black Contract, joka maalailee piruja seinille siinä määrin, että kaverini myi aikoinaan levyn pois. Sama raita sai myös Lewiksen ex-bändikaverin tokaisemaan, että ”en ole koskaan tiennyt että musiikkiakin voi pelätä" ja poistumaan paikalta hyvin ahdistuneena.

Rohkeimmat väittävät jopa Mercyful Faten ja Celtic Frostin saaneen inspiraatiota mystistä auraa kantaneen Sarcofaguksen suunnasta. Mene ja tiedä, mutta kyllä Kimmo Kuusniemen hengentuotteet olisivat ansainneet kansainvälistäkin huomiota, jonka myötä olisi syntynyt ehkä myös lisää levyjä. Vuonna 1986 nauhoitettu Exciter-materiaali ei valitettavasti jatka enää hevilinjaa, vaan kyseessä on enemmän uusi aalto –vaikutteinen hard rock, jota tehtiin Jenkeissä paljon näihin aikoihin.