Maailma ei ole reilu ja oikeudenmukainen paikka, ainakaan jos katsoo sitä niitä faktoja vasten kuinka jotkut nuoret bändit saavat suoraan sainata lafkoille heti ensimmäisestä demosta ja vertaa sitä Goreaphobian tapaisiin nimiin, joilla debyyttitäyspitkää on saatu venata pari vuosikymmentä. Mikä ikävintä, optimaalinen aika on mennyt ohi Mortal Repulsionin kaltaisten levyjen osalta, vaikka niillä tarjottavaa vielä riittääkin. Tervetuloa takaisin 90-luvun alkuun.

Omana aikanaan Mortal Repulsion olisi voinut olla hyvässä saumassa ja kuka tietää mihin sen myötä olisi bändi kehittynyt tai noussut muiden aikalaistensa vanavedessä. Tuo aika on kuitenkin mennyttä kalua ja debyytti seisoo nykylevyjen kanssa vastakkain, kuin myöhässä juhliin saapunut vieras. Tämä visiittori ei ole kuitenkaan hassumpi tapaus, vaikka ajat ja tavat ovatkin muuttuneet, sillä perinteisen kuolonmetallin edustajalle on aina tilaa. Jos Mortal Repulsion ei aivan kärkikastia edustakaan, sen ruma, mustasti sykkivä death metal on kuitenkin aitoa tavaraa ja thrash-sävyisyydestäänkin huolimatta omalla tavallaan brutaalia.

Biisimateriaali ei ole valiokamaa, koska sen ideat loppuvat hieman puolitiehen. Riffeissä on ideaa, yksittäisellä tasolla varsinkin, mutta kokonaisuus ei roihahda liekkeihin aivan odotetulla tavalla. Karkeat soundit ajavat asiansa, mutta modernin maailman valossa näitä saattaa yleisö kavahtaa kuin toisesta ajasta tullutta kulkijaa konsanaan. Vokalistin tumma örinä ja muu ärähtely eivät nekään edusta tusinakastia, ja hyvä niin, mutta nyky-deathin luokassa vanhalla parralla ei ole helppoa hengittää.

Goreaphobia onkin niitä bändejä, joista oikeastaan toivoo, että niistä olisi vähän enempäänkin kuin mitä todellisuus lopulta on. Karkeaa, tummasti mylvivää kalmansäkeistöä kun ei liian usein saa tarjolle vanhan vallankumouksen hengessä ja vieläpä olematta nuoren sukupolven retropastissia. Kelpoa kamaa, josta löytyisi potentiaalia enempäänkin, mutta mikä ei aivaan ylety kurkottamaansa katajaan.