Superkokoonpanoksi estoitta ja ansaitusti nimetty Barren Earth herätti miehistöllään (Mikko Kotamäki, Olli-Pekka Laine, Kasper Mårtenson, Janne Perttilä, Marko Tarvonen & Sami Ylisirniö) ja tyylikuvauksellaan jo etukäteen ainakin tässä taloudessa suunnatonta kiinnostusta. Odotusten noustessa todella korkeiksi, joutuu bändi jo alitajuisestikin tiukemman syynin ääreen. Ennakkopaineet bändi kyllä lunastaa, sillä sen verran vantteralla soundilla tuotettua keskitempoisen jyräävää korvakarkkia Our Twilight -mcd sisältää. Ei valittamista, vaikkei tajunta aivan ylempiä sfäärejä saavutakaan. Jo ennakkoon oli tiedossa, että Amorphiksen Tales From the Thousand Lakesin klassikkomaisilla ja melankolisilla poluilla liikutaan, mutta melodiapohja viittaa lisäksi myös Elegyn maailmaan. Opethin nostattaman perinnön ja (muutenkin) progahtavien elementtien määrä ja laatu yhdistettynä kansallisromanttiseen raskasteluun eivät jätä kylmäksi. Mainitseepa saatekirje inspiroivina tekijöinä olleen myös Pink Floydin, Paradise Lostin ja Jethro Tullin.

Vahva suomalaisen kansanperinteen jalostus raskaan metallin keinoin yhdistettynä hallittuun rytmittelyyn on onnistunut varsin mainiosti. Avausraita on melko yllätyksetön, mutta vaikuttava alkupanos. Vaikka painopiste onkin deathmetalmaisessa synkistelyssä, löytyy puhtaampaa kuulautta sopivassa määrin. Ja sehän Kotamäeltä aina tarvittaessa onnistuu muikean murinan lisäksi. Jewel on kiekon selkeästi proge- ja Kalevala-sävytteisin kappale. Kitarasoundin tunnepitoisuus viehättää välittömästi. Myös Mårtensonin Talesin ajoista piristävästi päivitetyt ja vetoavat kosketinmelodiat nappaavat otteeseensa väistämättömästi.

Omaksi suosikikseni nousee ylivoimaisesti The Flame of Serenity, jossa kitarasektio on löytänyt kielistään niin haikean, romanttisen ja kuulaan runon, että heikompaa hirvittää. Vahva kerronnallisuus ja synkeä epätoivo yhdistyvät sympaattisella tavalla. Päätösbiisi Floodred onkin sitten vähän kokeellisempaa kamaa, mutta sama laatu jyllää edelleen. Musiikki rakentaa melankolisia sielunmaisemia kerta toisensa jälkeen ja intensiivisesti sanomaansa keskittyvä bändi ei suotta hötkyile. Floodredin erittäin kaunis ja pitkä outro on oiva piste ii:n päälle ja huutomerkin alle.

Uutta ja vanhaa löytyy, joskin huomattavasti jälkimmäisen roolia painottaen. Täyspitkä lopullisesti näyttää yhtyeen tason ja innovatiivisuuden, mutta pelottavan kova taidonnäyte tämäkin jo on.