Syksy näyttää Kiss-armeijalle parempaa puoltaan, kun bändi julkaisee ensimmäisen pitkäsoittonsa sitten vuoden 1998, muttei siinä vielä kaikki. Alkuperäiskitaristi Ace Frehley tarjoaa myös ensimmäisen soololevynsä kahteenkymmeneen vuoteen. Frehley on ollut aina Kiss-fanien kovan ytimen parissa se rakastetuin hahmo, vaikka varsinainen sävellyksellinen antinsa ryhmälle on tarjonnut korkeintaan pientä lisäarvoa. Enemmän avaruusmiehen hahmossa lieneekin kiehtonut miehen epäsäännölliset elämäntavat sekä kieltämättä omanlaatuisensa kitarasoundi.

Päihdeongelmista raittiutensa kolmevuotispäivänä nelossoolonsa julkaissut Frehley on toivottavasti lopullisesti vapaa, mutta kädenjälkensä tunnistaa vieläkin heti aloitusraidan alkutahdeista. Foxy & Free onkin ihan Rip it Outin tai Rock Soldiersin tasoinen startti, mutta jatkossa homma hieman lässähtää. Kovimmat Ace-naulat, kuten New York Groove ja Into The Night ovat aina olleet muiden kirjoittamia, mutta tällä kertaa ulkopuolinenkaan panos ei ole kummoinen. Ostobiisilaareista olisi varmasti löytynyt parempiakin vetoja kuin pilottijulkaisu Outer Space, joka tosin rosoisuudessaan saattaa miellyttää Ässän Melvins-koulukunnan faneja. Marti Fredriksenin erikseen tuottama Sweet-cover Fox On The Run erottuu taas äänimaailmallisesti edukseen, mutta kappalevalinta on turhan kulunut. Instrumentaalit Space Bear ja varsinkaan ylipitkän outron oloinen Fractured Quantum eivät myös mitenkään kevennä Frehleyn itse tuottamaa raskassoutuista kokonaisuutta.

Ace Frehley on myös turhan yksioikoinen laulaja kuunneltavaksi koko levyn mitassa, varsinkin kun Anomalyn kokonaiskesto käy lähemmäs tuntia. Onhan albumilla tosin hetkensäkin, kuten jo mainittu Foxy & Free, Zeppelin-henkinen Genghis Khan sekä ensi kertaa jo vuonna 1995 demottu Sister. Acen oikea paikka olisikin jossain Damn Yankeesin tyyppisessä allstars-ryhmässä, jossa ohjelmistosta ja vokaaleista vastaa useampi taho.