Muun muassa Vitsaus- ja Sacrificial Dagger -miehistöstä koostuva Neutron Hammer jauhaa jo seitsemättä vuottaan ja sen myötä on käsillä bändin kolmas julkaisu, sarjassaan yhtyeen toinen EP-mittainen tuotos. Viidestä biisistä koostuva platta edustaa tyylillään raakaa, paikoin rokkaavaakin black metalia säväyksellä deathista ja thrashista.
Extermination Kommand on pääosin varsin suoraviivaista ja väkivaltaista menoa, jossa ei kaunistella sen enemmän monimutkaisin riffein tai sovituksin, eikä liioin kauniilla ulosannilla tai kliinisillä soundeilla. Rumat riffit ärjyvät miehekkään repivästi ja rautaa ilmoille revittäen. Paikoin bändi kuulostaa taipuvan enemmän vanhakantaisen thrashin puolelle, jos taas tätäkin tasapainotetaan selvästi enemmän bm-henkisillä riffeillä. Lopun pakasta sekoittaa suora flirttailu kuolonmetallille, muun muassa lauluista osittain vastaavien örinävokaalien ja miksei riffi-ideoidenkin osalta.
Genreä olennaisempaa on kuitenkin se, miten hyvin pakka pysyy kasassa riuhtomisesta huolimatta. Pääosin biisit ovat hyviä, mukaansa tempaavia ja jalan vatkaamista aiheuttavia. Toisaalta hienoinen tasapaksuus ja biisien yksinkertaisuus taklaa pois levyn parhaan terän. Hyvää, jos ei nyt varsinaisesti erinomaista kamaa ja mukavan ruokottomilla soundeilla varustettuna. Toimii.
02.10.2009, Serpent |