Kuinkahan paljon Ruotsissa piileksii tuntemattomia sleaze- ja glam-osastojen yhtyeitä? Tällä kertaa itsestään tunnetumman tekee tukholmalainen parikymppisten hemmojen Dynazty, jonka raskaan rokkauksen ja jengitappeluasenteen lähimmät vertailukohdat löytyvät vaivatta Crashdïetin debyytin ja Skid Row'n kakkosalbumin hoodeilta.

Dynaztylla on genren muotokieli hallussa. Töhötukat löytyy, kajalit löytyy, pöljät taiteilijanimet löytyy (George Egg kaikista absurdeimpana) ja liiankin simppeli levynkansi löytyy. Niistä itse musiikille vähän keskeisimmistä asioista läsnä ovat myös myös haistakaa vee -mentaliteetti ja soittotaitoakin tukholmalaisilla, erityisesti kitaristi Rob Lovella, on enemmän kuin monella tunnetummalla pumpulla. Genreensä muuten kaikin puolin melko tavallisessa Dynaztyssä merkillepantavilta on sen vokalistin, Nils Molinin hurja ääniala ja voima, jolla nuori rokkikukko uhonsa ulos puhaltaa. Juniorin äänenkäytössä on aggressiota, joustavuutta ja skaalaa kuin nuorella Sebastian Bachilla ainakin, joskin edellämainitun selkäytimeen jäävettä valuttava karisma siitä puuttuu. Tietenkin.

Livenä Dynaztyn tsekkaaminen voisi olla hyvinkin antoisaa, sillä nuorten svenskien biisit rokkaavat tasaisen toimivasti, sanoisinko jopa keskimäärin Crashdïetin veisuja paremmin, mutta sellaiset Riot In Everyonen ja Fallin' Rainin kaltaiset napakympit Dynaztylta vielä puuttuvat - joskaan räyhäkkä Adrenaline ei sellaisesta enää kovin kauaksi jää. Ehkä jo seuraavalla albumilla tärähtää?