Italialainen Fomento on onnistunut keräämään originelliuspisteitä melkoisen kasan heti kättelyssä; paitsi että sen tyylilajina on hiukan harvemmin kohdalle osuva thrashinsekainen deathcore ja sanoituksissa liikutaan vahvasti historian synkeillä vesillä, tuskin monikaan on vielä keksinyt yhdistää näitä kahta asiaa. Äkkiseltään tämänlaisen musiikkigenren ja historiallisten juttujen yhdistäminen ei välttämättä helposti ajatuksiin istu, mutta hyvinpä tuo tuntuu italoilta käyvän.
Ensisijaisesti musiikissa painavat hardcore-elementit, eritoten kun laulajabasisti Marco Krasinskin tyyli on hyvin hardcoremainen ja biisien syvin olemuskin siihen suuntaan viittaa, vaikka kuinka pistettäisiin välillä ”rässäten” tai kuinka runsaasti kuolonkäryjä on sekaan saatu. Either Caesars or Nothingin loppupuolella alkaa kappalemateriaali hieman väsyä ja kenties raidan tai pari pois pudottamalla tästä olisi saanut aika timantin tekeleen. Kokonaispituus on kyllä reilussa puolessa tunnissaan sen verran passeli, ettei tässä todellakaan nukahtamisen vaaraa sentään ole.
Levy on oikeastaan muutoin melko hyvä, kappaleissa on useita vahvoja vetoja, mutta röpöttävä kitarasoundi ei juurikaan korvaa miellytä varsinkaan niissä kohdissa, joissa kitara soi yksinään. Toki tuo soundi on niitä olennaisia seikkoja, jotka tuovat levylle sitä ”corea”, mutta olenpa kuullut useita kertoja korvaa miellyttävämpiä ja silti samalla uskottavan räkäisiä soundeja. Joka tapauksessa muutama vetovoimaisempi kappale julkaisulla takaa sen, että kyllä tämän vielä soittimeen mielikseen uudestaan laittaa.
05.10.2009, Marko Saarinen |